Työministerin 2.9.2008 klo 14.15 julkaistussa tiedotteessa todetaan seuraavaa:
Cronberg: Henkilöstön monimuotoisuus on vahvuus yritykselle
- Henkilöstön monimuotoisuus on vahvuus yritykselle. Monimuotoisuuden kunnioittamisesta on yritykselle imagoetua: yritys, jossa on töissä erilaisia ihmisiä, houkuttelee myös asiakkaiksi erilaisia ihmisiä. Yritys pystyy myös ottamaan paremmin erilaiset ryhmät huomioon tuotteiden tai palveluiden kehittämisessä, työministeri Tarja Cronberg totesi Työkyvyllä tulosta -seminaarissa Helsingissä 2.9.2008
Cronberg muistutti, että monimuotoisuus on myös kilpailuvaltti, kun kilpailu osaavasta työvoimasta kovenee. Hyvän työnantajan maine kiirii eteenpäin.
- Yrityksen olisi hyvä tehdä jatkossa monimuotoisuuden tarkistus aina puolivuosittain. Sen tulisi tarkastaa, että palkkalistalta löytyy eri sukupuolia, eri ikäryhmiä, kieliä, perhetaustoja, etnisiä taustoja, sukupuolista suuntautumista, vammaisuutta, vakaumusta ja uskontoja.
- Palkkaamalla myös vammaisia, kauppa vastaa moninaisuudeltaan paremmin paikallista yhteisöä. Se on siten osa yhteisöä, jossa se toimii. Tällöin kaikkien tuon yhteisön asukkaiden on luontevaa tulla asiakkaiksi, Cronberg painotti.
- Monimuotoinen työympäristö on usein innovatiivinen. Totutut toimintamallit saavat erilaisten ihmisten tietojen ja taitojen myötä rinnalleen uusia ideoita ja menetelmiä. Monimuotoisuus ja erilaisuus luovat uusien oivallusten kannalta otollisen maaperän.
Tarkoitus on eittämättä hyvä, mutta homma menee sikäli reisille, että moinen toiminta olisi vastoin vallitsevaa lakia. Henkilötietolain 22.4.1999/523, 3. luku §11 toteaa, että
1) rotua tai etnistä alkuperää;
2) henkilön yhteiskunnallista, poliittista tai uskonnollista vakaumusta tai ammattiliittoon kuulumista;
3) rikollista tekoa, rangaistusta tai muuta rikoksen seuraamusta;
4) henkilön terveydentilaa, sairautta tai vammaisuutta taikka häneen kohdistettuja hoitotoimenpiteitä tai niihin verrattavia toimia;
5) henkilön seksuaalista suuntautumista tai käyttäytymistä; ..
..koskevien tietojen käsittely on kiellettyä tietojen arkaluonteisuuden vuoksi. Tietojen käsittelyllä ei pidä ymmärtää sitä, että tällaista rekisteriä ei saisi julkistaa. Ei tietenkään saisi, mutta kielto on paljon laajempi. Tällaista rekisteriä ei saa olla olemassa. Ja silti jostain kummallisesta syystä työministeri Cronberg katsoo, että a) tällaisia rekistereitä pitäisi olla olemassa, b) yritysten tulisi aktiivisesti käyttää rekistereiden tietoja saavuttaakseen kilpailullista etua. Liiketoiminnallisen hyödyn vuoksi siis. Ymmärtäisin itse tällaisen syyn raskauttavaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
;)
Pirun hyvä havainto. Ministeri on pihalla kuin lumiukko. Laki, joka estää etnisyyden, seksuaalisen suuntautuneisyyden yms. rekisteröimisen yksityisiin rekistereihin on tehty juuri suojaamaan yksilöitä. Meidän neropattimme pyyhkii sillä pebaa monikulttuurismi-huumassaan.
Pelottavaa, että moiset valopäät voivat päästä vallankahvaan?
Kuvaruutukopio ainakin pahimmista aivopieruista on aina hyvä idea.
Tällä hetkellähän tiedote on jo varsin erinäköinen. Päiväys ja kellonaika toki ovat edelleen 2.9.2008 14.15 ...
Lähetä kommentti