[EDIT: For English-speaking readers arriving thru GoV, please see bottom of this text.]
Tomashot kirjoittaa scriptan vieraskirjassa:
---
Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi minut tänään kiihotuksesta kansan-ryhmää vastaan.
Tuomioksi tuli 825 € sakkoja, sekä kaikki sivustoni määrättiin suljettaviksi.
Vaikka vaadin että sivuillani ollut täysin faktapohjainen osio "UUTISIA SUOMESTA", jossa uutisoitiin maahanmuuttajien tekemistä rikoksista, olisi säilytettävä, niin myös se tuomittiin suljettavaksi.
Tuomio oli taloudellisesti todella rankka, eikä perheellisellä ihmisellä ole varaa leikitellä tällaisten summien kanssa. Sen johdosta minun on nyt pidettävä sivustoni lopullisesti suljettuina. Oikeudenkäynnistä jäi kyllä sellainen maku, että kaikki olisi jo ennalta päätetty. Mielestäni perustelin asiani ja kantani aivan asiallisesti ja hyväksyttävästi, joten aika heppoisin perustein tämä
tuomio minulle kyllä lätkäistiin, siis vain siitä syystä että uskalsin olla eri mieltä ja tuoda ankeaa realismia monikulttuurisuudesta kaikkien nähtäville.
Mutta tämä juttuni nyt oli yksi näistä "esimerkkitapauksista", jolla totuuden ääni halutaan vaientaa.
14. tammikuuta 2008 12:09:03
---
Tomashotin sivuston snapshot löytyy web.archive.org:sta. On vaikeaa sanoa, onko linkin klikkaaminen laillista vai laitonta, päättele itse. Tekstien kirjoittaminen sekä julkaiseminen nähtävästi oli.
Tomashot jatkaa:
Vastauksena nyt käsiteltävänä olevaan syytteeseen, haluan sanoa seuraavaa:
Syytteessä mainitaan minun levittäneen yleisön keskuuteen maahanmuuttajia ym. etnisiä vähemmistöjä ”panettelevia ja solvaavia” lausuntoja, sekä minun itse luoneen osan julkaisemistani lausunnoista.
Nämä väittämät eivät pidä alkuunkaan paikkaansa, sillä syytteessä ei mainita laisinkaan, että esim. sivun ”UUTISIA SUOMESTA” alla olevat artikkelit ovat todellakin kaikki uutisia Suomesta, eli eri medioissa julkaistua tietoa, jonka olen vain kopioinut ja koostanut sivustolleni. Jos noiden uutisten julkaisemista voidaan pitää ”panettelevana ja solvaavana” tai muuten rikollisena, niin miten ne on sitten voitu tunnetuissa medioissa jo aiemmin julkaista? Itse en ole mitään artikkeleita sivuille luonut, jollen siitä ole erikseen maininnut. Myös omat kommenttini olen mielestäni hyvin selvästi varsinaisista artikkeleista erottanut.
Linkin ”SEKALAISIA ARTIKKELEITA SUOMESTA” alta löytyvät tekstit ovat taas sekalaisia, tätä aihepiiriä koskevia artikkeleita. Myös ne on kaikki kopioitu sellaisenaan internetistä tai muista medialähteistä.
Sivut ”TAVALLISTEN IHMISTEN KERTOMUKSIA ja PALSTOILTA POIMITTUJA” sisältävät nimiensä mukaisesti yksittäisten ihmisten kirjoituksia, jotka on poimittu erinäisiltä internetin keskustelupalstoilta ym. vastaavista lähteistä. Itse en ole näihin artikkeleihin mitään lisännyt.
En katso enkä tunnusta tässä asiassa syyllistyneeni minkäänlaiseen rikokseen. Sivujen tarkoitus ei ole koskaan ollut ”kiihottaa” ketään mihinkään tai mitään kohtaan, tai herättää kenessäkään inhon ja halveksunnan tunteita, kuten syytteessä mainittiin, vaan tuoda keskitetysti tietoa ja ihmisten tuntoja esille, tästä minun ja monien muiden mielestä epäonnistuneesta monikulttuurikokeilusta. Myöskään sivustossa ei mielestäni puhuta siinä määrin mistään yksittäisistä kansanryhmistä, että se voitaisiin tulkita ”kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan”.
14. tammikuuta 2008 13:26:09
Lisää aiheesta muualla:
* Uutiskynnys: Mies sakkotuomioon internetsivunsa takia
* Vasarahammer: Ihmisoikeuksien puolustamista..
* Muropaketti
* Tundra Tabloid: Finnish Blogger gets Fined and Shut
* Gates of Vienna: Muzzled again in Finland
* Kullervo Kalervonpoika: Rikkoiko Tuusulan käräjäoikeus..
* Yrjoperskeles: Taannehtiva poikkeuslaki
* Pakkotoisto
* Flashback
[ENGLISH EDIT 21:45] The conviction received by Tomashot today was an unfortunate event, but by no means unexpected. Things are not getting any better. Things are getting worse, and the pace is quickening. Couple of years ago, we only had to endure censorship targetted aganst single discussion-board writings. Then, entire boards started to vanish. Today, writers get prosecuted and fined. Tomorrow they will be jailed.
Should we worry about this?
Yes, of course we should.
Should we stop writing, delete our previous posts and be forever silenced?
No.
No we should not.
We should come forward. Use our own names. Make a stand. Cause if we don't stop this madness, who will?
Think about it. There is no almighty force ready to crush bejeezus out of us. There are just a few delusional authorities out there, who have in some odd way created a self-imprisoning mindset for us all. Someone has to say to them: "Stop this. Please stop this now. Stop ruining the future of our children."
It is up to us to make them understand. We cannot afford to fail.
-- Matias
maanantai 14. tammikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Veikkaan että tämä on vain alkua, niin surullista kuin se onkin ,sananvapaus on mennyttä, jos kopioimalla uutisia netistä saa melkein tonnin sakot.
Ilmeisesti syrjintävaltuutettu tai vastaava taho koittaa nyt masinoida itselleen syyttäjän, tuomarin ja pyövelin mandaatin samalla kertaa ja pelotella heikkohermoisempia monikulttuurisuuskriitikoita kirjoittelemasta nettiin..
Surullista
Veikkaat työmies aivan oikein... siis että tämä juttuni on vasta alkusoittoa. Lisää näitä on varmasti luvassa... ainakin Petri Peltosen ja Mikko Ellilän tapaukset. Heikkohermoisuudella ei ole tekemistä sen kanssa, ettei kukaan normaalia elämää viettävä ihminen halua jatkaa "pään seinään hakkaamista", jos hänet tällä tavoin asiasta tuomitaan. Ei ainakaan omalla nimellään ja suomalaisilla palvelimilla. Itsekin toki olen anonyyminä esiintynyt, mutta tiedostanut koko ajan että olen hyvin helposti jäljitettävissä.
Tomashot, sivustosi muistutti aikalailla monikulttuuri-blogia. Molemmissa uutisia siitä porukasta, jonka-nimeä-ei-saa-mainita ja jonka-toimet-on-pidettävä-salassa. Ainoa todellinen ero, jonka sivustojen välille keksin on se, että siinä missä monikulttuuri ainoastaan listaa tapahtumia, sinun sivustosi päätyi monen henkilön suulla ehdottamaan poliittista toimenpidettä maahanmuuttajien suhteen.
En osaa ottaa vielä näin aikaisessa vaiheessa kantaa asian lailliseen puoleen.
Sakko on toki iso, mutta samansuuruisen summan olisi voinut saada maksettavaksi ylinopeutta ajamallakin. Eri asia sitten on, kumpi on yhteiskunnalle vaarallisempaa, lainrikkojien sättiminen vaiko kuolemanvaaran aiheuttaminen sivullisille..
Miten monta päiväsakkoa tuosta tuli?
Tomashot sai 25 päiväsakkoa.
http://koti.welho.com/asuokas/Oikeat_Takkumielipiteet/Internet_Pannaan.html
Jaahas tämähän on suunnilleen kuin juuri kirjoittamassani pilakirjoituksessa... paitsi tämä on todellista.
Mä kyllä teen nyt jotain, koska en ole niitä jotka vaan puhuu... pannaan keräys pystyyn jos saisit edes osan sakosta kasaan. Luvallasi (?) Lisään linkin tähän blogiin kotisivulleni heti ensimmäiseksi ylälaitaan... voit myös ehdottaa textiä jonka laitan linkkiin jos haluat tämän linkin. Sivullani käy kai jotain pari sataa ihmistä viikossa.
-Takku Takiainen
Stop, stop, Takku. En ole Tomashot, vaikka kirjoitukseni häntä käsitteleekin.
Itse asiassa tässä kävi niin, että moni muukin koki Tomashotin saaman sakon epäoikeudenmukaisena. Keräys järjestettiin ja koko sakkosumma tuli katettua yhden ainoan päivän aikana :)
Nyt näyttää myös siltä, että asiasta valitetaan hoviin. Hyvä juttu tämäkin.
Lähetä kommentti