lauantai 29. maaliskuuta 2008

Mikko Ellilä - 27.3.2008 annettu tuomio

ESPOON KÄRÄJÄOIKEUS - TUOMIO 08/740

3.2 osasto
Käräjätuomari Juha Lehto
Asiano: R 07/2058
27.3.2008

Lautamiehet: Aila Lehtinen, Rainer Westerlund, Seppo Äikäs
Syyttäjä: Valtionsyyttäjä Mika Illman
Vastaaja(t): A

Asia: KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN
Vireille: 6.11.2007

SELOSTUS ASIASTA

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN
(6010/R/0004448/07)
Rikoslaki 11 luku 8 §

1.9-2005 - 31.12.2006 ESPOO

A on yleisön keskuuteen levittänyt lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa panetellaan ja solvataan maahanmuuttajista koostuvaa etnistä tai siihen rinnastettavaa ryhmää sekä afrikkalaista alkuperää olevista ihmisistä koostuvaa etnistä tai siihen rinnastettavaa ryhmää.

A on toimittanut edellä tarkoitetut lausuntonsa ja muut tiedonantonsa yleisön saataville kirjoituksessa, jonka hän on julkaissut internetissä olevalla sivustollaan.

A on julkaisemissaan lausunnoissaan esittänyt, että sanottuihin kansanryhmiin kuuluvat ihmiset ovat vaarallisia, koska he ovat luonteeltaan niin väkivaltaisia ja koska he syyllistyvät rikoksiin niin usein. A on lausunnoissaan myös esittänyt, että sanottuun ryhmään kuuluvat ihmiset ovat muiden kustannuksilla eläviä loisia ja että heitä on pidettävä kurissa villieläinten lailla. Lausunnot ovat sanottuja ihmisryhmiä panettelevia ja solvaavia, koska niissä vahvasti yleistäen kuvataan kokonaiset kansanryhmät alkeellisina, tyhminä, rikollisina ja loisina. Lausunnot loukkaavat sanottuihin ryhmiin kuuluvien ihmisten ihmisarvoa.

Syyttäjän muut vaatimukset

A on tuomittava sakkorangaistukseen.

Syytteessä tarkoitettu sisällöltään lainvastainen verkkoviesti siinä laajuudessa kuin se on tulostettu esitutkintapöytäkirjaan paperiversioksi määrättävä poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.

VASTAUS

A on kiistänyt syytteen.

A on syytteessä tarkoitetun kirjoituksen omalle henkilökohtaiselle internetsivustolleen laatiessaan käyttänyt sananvapauttaan täysin hyväksyttävällä tavalla. Kysymys on mielipidekirjoituksesta, ja kirjoituksessa on ollut linkit tietolähteisiin, eikä minkäänlaisesta panettelusta tai solvaamisesta ole ollut kysymys. Omalle internetsivulle kirjoittaminen ei voi olla edes mitään lausuntojen levittämistä yleisön keskuuteen, eikä ole edes olemassa mitään Kansanryhmää, johon kirjoitus kohdistuisi.

TODISTELU
Syyttäjä

Henkilötodistelu
1. A:n kuuleminen

Asiakirjatodisteet:
1. A:n laatima ja yleisön saataville toimittama teksti (otteita artikkelista Yhteiskunta koostuu ihmisistä, esitutkintapöytäkirjan liite 2)

A
Kirjalliset todisteet
1. A:n laatima teksti (otteita artikkelista Yhteiskunta koostuu ihmisistä. esitutkintapöytäkirjan liite 2)
2. Artikkeli tieteellisestä tutkimuksesta (esitutkintapöytäkirjan liite 5)

Henkilötodistelu
1. A:n kuuleminen

RATKAISU

Syyksi lukeminen

A on syyllistynyt
1. kiihottamiseen kansanryhmää vastaan 1.9.2005 - 31.12.12006 Espoossa menettelemällä syytteessä väitetyin tavoin.

Syyksi lukemisen perustelut

Tiedonantojen yleisön keskuuteen levittäminen
Asiassa on riidatonta, että A on laatinut syytteessä tarkoitetun kirjoituksen omalle internetsivustolleen. Tälle internetsivustolle on ollut mahdollisuus päästä käyttäen hakusanana esimerkiksi A:n nimeä tai jotakin muuta sivustoon liittyvää hakusanaa. Näin tämä internetsivuilla oleva kirjoitus on ollut myös vapaasti kaikkien luettavissa. Tiedonantojen levittäminen voi tapahtua myös tietoverkkojen kautta, ja kun kenellä tahansa on ollut mahdollisuus A:n internetsivustolta lukea hänen laatimansa kirjoitus, kysymys ei ole ollut vain suppean ryhmän sisäisestä yksityisluontoisesta tiedottamisesta vaan kysymyksessä olevassa rikoslain kohdassa (11 luku 8 §) tarkoitetusta tiedonantojen levittämisestä yleisön keskuuteen.

Kirjoituksen sisältö
Kirjalliseksi todisteeksi annetusta A:n internetiin laatiman kirjoituksen otteiden paperitulosteista on käynyt selville A:n todenneen kirjoituksessaan muun ohessa, että afrikkalaisten mielestä ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikauskoja hetken mielijohteesta tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä ja että jos afrikkalaiset muodostavat väestön enemmistön jossakin Afrikan ulkopuolisessa maassa tämä maa muuttuu Afrikaksi. Kirjoituksessa A toteaa edelleen muun ohessa, että USA:ssa ja Kanadassa neekerit käyttäytyvät jotakuinkin siedettävästi vain silloin kun ovat selvästi vähemmistönä ja että ympäröivä valkoinen yhteiskunta pakottaa neekerit sopeutumaan länsimaiseen kulttuuriin. Lisäksi kirjoituksessa todetaan, että mustat amerikkalaiset ovat Amerikassa asuvia afrikkalaisia ja että heidän dominoimansa alueet ovat afrikkalaisia saarekkeita valkoisen eurooppalaisen yhteiskunnan meressä sekä että ympäröivä valkoinen yhteiskunta ikäänkuin miehittää näitä ja pitää poliisivoimin edes jotenkuten voimassa valkoisten säätämiä lakeja. Neekerit eivät lakeja yrittäisikään ylläpitää, ja neekerit noudattavat valkoisen yhteiskunnan säätämiä lakeja vain kun niitä ylläpidetään kovalla kurilla, ja jos kuri heltyy neekereiden biologinen afrikkalainen kansanluonne manifestoituu heidän käytöksessään. Tämän jälkeen kirjoituksessa todetaan, että leijonakin voi totella sirkuksessa ihmistä kun sitä pidetään kurissa ruoskalla. A toteaa edelleen kirjoituksessaan muun ohessa, että neekerit ovat enimmäkseen työttömiä tai muita eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla eläviä loisia ja että mitä enemmän Eurooppaan tuodaan neekereitä, sitä vähemmän on Euroopassa varaa mm, terveydenhoitoon. Edelleen kirjoituksessa todetaan, että neekerit tekevät enemmän rikoksia kuin valkoiset ihmiset ja että kun Eurooppaan tuodaan neekereitä rikollisuus lisääntyy sekä että maahanmuuttajat tekevät Suomessa yli 20 kertaa enemmän raiskauksia per capita kuin suomalaiset.

Otteista ilmenevä kirjoituksen teksti on sellaisenaan luettavissa ja täysin ymmärrettävissä ilman että lukijan tarvitsee lainkaan mennä kirjoitukseen sisältyvien linkkien kautta muihin kirjoituksiin tai artikkeleihin. Näillä linkeillä ei siten ole merkitystä kirjoituksen sisältöä arvioitaessa.

Edellä todetusta kirjoituksen otteiden sisällöstä ilmenee selkeästi, että kirjoitus kohdistuu afrikkalaista alkuperää oleviin värillisiin ihmisiin ja tämän taustaisiin maahanmuuttajiin. Kansanryhmällä kysymyksessä olevassa rikoslain kohdassa tarkoitetaan muun ohessa rodullista, etnistä tai siihen rinnastettavaa kansanryhmää. Afrikkalaista alkuperää olevat värilliset ihmiset ovat lain tarkoittama etninen kansanryhmä, ja maahanmuuttajat ovat tarkoittama etniseen ryhmään rinnastettava kansanryhmä. Kirjoituksen kohteena on siten rikoslain tarkoittama kansanryhmä.

Edellä todetusta kirjoituksen otteiden sisällöstä ilmenee, että kirjoitus on oppikirjanomaiseen asiatekstin muotoon puettu ja että kirjoituksessa käsitykset esitetään osin tutkimukseen perustuvina faktoina. Kirjoitus ei siten ole muotonsa ja sisältönsä puolesta sellainen, että sitä ei kukaan voisi ottaa vakavasti. Näin mikäli kirjoitus on sisällöltään syyttäjän väittämin tavoin lain vastainen, kirjoitus on katsottava kysymyksessä olevassa rikoslain kohdassa tarkoitetuksi vakavasti otettavaksi propagandaksi.

Edellä todetusta kirjoituksen otteiden sisällöstä käy hyvin selville kirjoituksen tarkoitus. Väite, johon kaikki otteissa esitetyt kannanotot liityvät, on väite afrikkalaista alkuperää olevan värillisen väestön syntyperäisestä huonommuudesta verrattuna eurooppalaiseen valkoiseen väestöön sekä väite tällaisen värillisen kansanryhmän maahanmuutosta eurooppalaiselle valkoiselle väestölle aiheutuvasta vahingosta ja vaarasta. Kirjoituksen otteissa panetellaan afrikkalaista alkuperää olevaa värillistä kansanryhmää yleistämällä anarkistisuus koskemaan kaikkia kyseistä alkuperää olevia ja selittämällä järjestäytyneen yhteiskunnan vastaisuuden olevan syntyperäinen piirre. Kirjoituksessa verrataan afrikkalaista alkuperää olevan värillisen kansanryhmän Järjestyksessä pitämistä eläimen kurissa pitämiseen ja siten panetellaan kyseistä kansanryhmää vertaamalla sitä alentavalla tavalla eläimeen. Kirjoituksessa panetellaan afrikkalaista alkuperää olevaa värillistä kansanryhmää ja tähän kansanryhmään kuuluvia maahanmuuttajia yleistämällä näihin kansanryhmiin kuuluvien olevan enimmäkseen työttömiä ja eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla eläviä sekä yleistämällä näihin kansanryhmiin kuuluvien tekevän enemmän rikoksia kuin valkoisten ihmisten. Se seikka, että johonkin kansanryhmään kuuluvien voidaan tilastollisesti osoittaa olevan muita enemmän työttöminä tai syyllistyvän muita useammin rikoksiin tai että tilastollisissa, tieteellisissä tai muissa kirjoituksissa esitetään käsityksiä jostakin tällaisen ryhmän ominaisuuksista, ei muuta A:n kirjoituksen sisältöä. Tällaiset käsitykset samoin kuin tilastotiedot A:n kirjoituksessa esitetään selkeästi vain panettelu- ja solvaamistarkoituksessa tehtyjen loukkaavien yleistysten perustana ja näin muussa kuin asiallisessa tarkoituksessa.

Sananvapaudella on oltava laaja sisältö, ja siten esimerkiksi eri ihmisryhmien ominaisuuksista tai maahanmuuttopolitiikasta on demokraattisessa yhteiskunnassa oltava oikeus esittää kärkeviä ja erilaisia käsityksiä. Kuitenkin edellä todettuja A:n laatimassaan kirjoituksessa esittämiä käsityksiä afrikkalaista alkuperää olevista värillisistä ja maahanmuuttajista on pidettävä selkeän panettelevina ja solvaavina, eikä kysymys ole enää hyväksyttävästä sananvapauden puitteissa tapahtuvasta mielipiteen ilmaisusta. A on kirjoituksessaan selkeästi pyrkinyt vain saamaan kirjoituksessaan aikaan lukijoissa samanlaisen halveksunnan kyseisiä kansanryhmiä kohtaan kuin mikä hänellä itsellään on.

Asiassa on siten näytetty, että A on syyllistynyt syytteessä hänen viakseen väitettyyn kiihottamiseen kansanryhmää vasaan.

Rangaistusseuraamus
A on tuomittava tuntuvaan sakkorangaistukseen.

Menettämisseuraamus
Asian lopputulos huomioon ottaen kysymyksessä oleva verkkoviesti on vaadituilta osin eli siltä osin kuin se on esitutkintapöytäkirjaan paperille tulostettu määrättävä poistettavaksi internetistä yleisön saatavilta ja määrättävä hävitettäväksi.

Muut lausunnot
Oikeusavun korvausvelvollisuudetta saaneelle A:lle määrätyn avustajan palkkiovaatimus valtion varoista on määrältään hyväksyttävä. Palkkio on jätettävä valtion vahingoksi.

Lopputulos / tuomiolauselma
Käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos ilmenee tuomiolauselmasta.

TUOMIOLAUSELMA

SYYKSI LUETUT RIKOKSET

1) Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
1.9.2005-31.12.2006

RANGAISTUSSEURAAMUKSET

SAKKO
60 päiväsakkoa a 6 euroa = 360 euroa

LAINKOHDAT
1) Rikoslaki 11 luku 8 §

MUUT RIKOSOIKEUDELLISET SEURAAMUKSET

Sisällöltään lainvastainen verkkoviesti osoitteessa http://mikkoellila.thinkertothinker.com määrätään rikoksentekovälineenä poistettavaksi ja hävitettäväksi siinä laajuudessa kuin viesti on paperitulosteena esitutkintapöytäkirjan 6010/R/4448/07 liitteenä numero 2. Tätä menettämisseuraamusta ei panna täytäntöön ennen kuin asiassa on annettu lainvoimainen tuomio tai ylempi tuomioistuin toisin päättää.

Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 6 luku 22 § 3.

VALTION VAROISTA MAKSETTAVAT KORVAUKSET

Valtion varoista maksetaan A:n avustajaksi määrätylle Kari Silvennoiselle palkkioksi 910 euroa ja arvonlisäveroa 200,20 euroa eli yhteensä 1.110,20 euroa. Kyseinen määrä jää valtion vahingoksi.

MUUTOKSENHAKU

Tähän tuomioon voi hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen.

Määräaika tyytymättömyyden ilmoittamiselle päättyy 3.4.2008.

Muutoksenhakuohjeet ovat liitteenä.

käräjätuomari: Juha Lehto

Tuomio ei allekirjoitettaessa ole ollut lainvoimainen.

[ Via: Red_Blue & Sidewinder. Korostukset omia. ]

Katso myös: oikeudenkäynnin kulku.

6 kommenttia:

Dr. Doctor kirjoitti...

Kiitos raportoinnista.

"Kirjoitus ei siten ole muotonsa ja sisältönsä puolesta sellainen, että sitä ei kukaan voisi ottaa vakavasti. "...

Tästä päätellen minulla ei ole hätää... ; )

Matias Turkkila kirjoitti...

Oli tuo "sitä ei kukaan voisi ottaa vakavasti" kanssa melkoinen kommentti rakkailta lainoppineiltamme. Miten muka olisi mahdollista luoda niin paksua potaskaa, etteikö sitä joku voisi ottaa vakavasti?

Jos kirjoitan tähän: "olen käynyt Turussa", arviolta 98 % lukijoista uskoo tämän toteamuksen.

Jos kirjoitan: "Olen ollut mukana Egyptissä, kun tutkimusryhmä avasi muinaishautaa", vähemmän kuin 98 %, mutta enemmän kuin 0 % uskoo tämän. Itse asiassa kirjoitin 11-vuotiaana täsmälleen noin, äidinkielenopettajani joutui varmistamaan, että oliko tapahtuma tosi vaiko ei ollut.

Jos kirjoitan: "Vierailen säännöllisesti M33-galaksin emissiosumu NGC 604:ssa ja poimin siellä ultramustan värisiä orvokkeja", edelleen joku tähtitiina tai asteroidiantero aivan varmasti menee ja uskoo tämän todeksi. Ok, tällaisia paukapäitä ei liene montaa, mutta annetun oikeudellisen sanamuodon valossa yksikin riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Kai tuo viitta siihen, että Ellilä
ei selvästikkään kirjoittanut parodiaa,
tai jos kirjotti se ei ilmennyt tarpeeksi selvästi.

Anonyymi kirjoitti...

Aika hiljaiseksi vetää..

Anonyymi kirjoitti...

"A on kirjoituksessaan selkeästi pyrkinyt vain saamaan kirjoituksessaan aikaan lukijoissa samanlaisen halveksunnan kyseisiä kansanryhmiä kohtaan kuin mikä hänellä itsellään on."

Tässä kohdin oikeuden tulisi varmaankin näyttää toteen A:n halveksunta kansanryhmiä kohtaan. Etenkin halveksunnan laatu tulisi selvittää, jotta voitaisiin selvittää onko A yrittänyt saada lukijoille aikaan erilaisen vai samanlaisen halveksunnan kuin hänellä itsellään oikeus olettaa olevan.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, Turkkilaisten ja tällaisten

http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=67&Itemid=50

ilmeisen totta puhuvien ja siksi vaarallisten takia EU kieltää internetin käyttömahdollisuudet. Onko kuka kuullut onko tätä Helsingin käräjäoikeuden tuomaria ehkä herjaavaa miestä saatettu oikeuden eteen vastaamaan? Jos ei, niin hänhän on todellakin kirjoittanut todistettavaa faktaa.