Esitetään väite: "Suomi kuuluu suomalaisille."
Kommentoidaan esitettyä väitettä: väite on selvästi väärä ja rasistinen. Ja koska kaikki, mikä on rasismia, on väärin, ja sen vuoksi myös väite on väärin. Reductio ad rasismum.
Toinen väite: "Maa X kuuluu sanotun maan asukkaille."
Yhtä väärin. Ylempänä esitetyn todistuksen perusteella.
Kolmas väite: "Kongo kuuluu kongolaisille."
Tämä on luonnollisesti totta. Eihän Kongo voi kuulua kenellekään muulle kuin kongolaisille. Mahdolliset väitteet, jotka yrittävät kumota tämän, ovat rasismia koska siirtomaa-aika. Ja kuten yllä todettua, rasistiset väitteet eivät ole tosia.
Neljä väite: "Suomi kuuluu kongolaisille."
Hmm.. osittain totta, mutta ei koko totuus, eikä siten myöskään absoluuttinen totuus. Ja se, mikä ei ole kokonaan totta ei ole totta lainkaan. Eli väärin tämäkin.
Loppupäätelmä: Kongo kuuluu kongolaisille, rasisti on aina väärässä, Suomi ei kuulu kenellekään.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rasismi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. helmikuuta 2009
lauantai 29. maaliskuuta 2008
Mikko Ellilä - 27.3.2008 annettu tuomio
ESPOON KÄRÄJÄOIKEUS - TUOMIO 08/740
3.2 osasto
Käräjätuomari Juha Lehto
Asiano: R 07/2058
27.3.2008
Lautamiehet: Aila Lehtinen, Rainer Westerlund, Seppo Äikäs
Syyttäjä: Valtionsyyttäjä Mika Illman
Vastaaja(t): A
Asia: KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN
Vireille: 6.11.2007
SELOSTUS ASIASTA
Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KIIHOTTAMINEN KANSANRYHMÄÄ VASTAAN
(6010/R/0004448/07)
Rikoslaki 11 luku 8 §
1.9-2005 - 31.12.2006 ESPOO
A on yleisön keskuuteen levittänyt lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa panetellaan ja solvataan maahanmuuttajista koostuvaa etnistä tai siihen rinnastettavaa ryhmää sekä afrikkalaista alkuperää olevista ihmisistä koostuvaa etnistä tai siihen rinnastettavaa ryhmää.
A on toimittanut edellä tarkoitetut lausuntonsa ja muut tiedonantonsa yleisön saataville kirjoituksessa, jonka hän on julkaissut internetissä olevalla sivustollaan.
A on julkaisemissaan lausunnoissaan esittänyt, että sanottuihin kansanryhmiin kuuluvat ihmiset ovat vaarallisia, koska he ovat luonteeltaan niin väkivaltaisia ja koska he syyllistyvät rikoksiin niin usein. A on lausunnoissaan myös esittänyt, että sanottuun ryhmään kuuluvat ihmiset ovat muiden kustannuksilla eläviä loisia ja että heitä on pidettävä kurissa villieläinten lailla. Lausunnot ovat sanottuja ihmisryhmiä panettelevia ja solvaavia, koska niissä vahvasti yleistäen kuvataan kokonaiset kansanryhmät alkeellisina, tyhminä, rikollisina ja loisina. Lausunnot loukkaavat sanottuihin ryhmiin kuuluvien ihmisten ihmisarvoa.
Syyttäjän muut vaatimukset
A on tuomittava sakkorangaistukseen.
Syytteessä tarkoitettu sisällöltään lainvastainen verkkoviesti siinä laajuudessa kuin se on tulostettu esitutkintapöytäkirjaan paperiversioksi määrättävä poistettavaksi yleisön saatavilta ja hävitettäväksi.
VASTAUS
A on kiistänyt syytteen.
A on syytteessä tarkoitetun kirjoituksen omalle henkilökohtaiselle internetsivustolleen laatiessaan käyttänyt sananvapauttaan täysin hyväksyttävällä tavalla. Kysymys on mielipidekirjoituksesta, ja kirjoituksessa on ollut linkit tietolähteisiin, eikä minkäänlaisesta panettelusta tai solvaamisesta ole ollut kysymys. Omalle internetsivulle kirjoittaminen ei voi olla edes mitään lausuntojen levittämistä yleisön keskuuteen, eikä ole edes olemassa mitään Kansanryhmää, johon kirjoitus kohdistuisi.
TODISTELU
Syyttäjä
Henkilötodistelu
1. A:n kuuleminen
Asiakirjatodisteet:
1. A:n laatima ja yleisön saataville toimittama teksti (otteita artikkelista Yhteiskunta koostuu ihmisistä, esitutkintapöytäkirjan liite 2)
A
Kirjalliset todisteet
1. A:n laatima teksti (otteita artikkelista Yhteiskunta koostuu ihmisistä. esitutkintapöytäkirjan liite 2)
2. Artikkeli tieteellisestä tutkimuksesta (esitutkintapöytäkirjan liite 5)
Henkilötodistelu
1. A:n kuuleminen
RATKAISU
Syyksi lukeminen
A on syyllistynyt
1. kiihottamiseen kansanryhmää vastaan 1.9.2005 - 31.12.12006 Espoossa menettelemällä syytteessä väitetyin tavoin.
Syyksi lukemisen perustelut
Tiedonantojen yleisön keskuuteen levittäminen
Asiassa on riidatonta, että A on laatinut syytteessä tarkoitetun kirjoituksen omalle internetsivustolleen. Tälle internetsivustolle on ollut mahdollisuus päästä käyttäen hakusanana esimerkiksi A:n nimeä tai jotakin muuta sivustoon liittyvää hakusanaa. Näin tämä internetsivuilla oleva kirjoitus on ollut myös vapaasti kaikkien luettavissa. Tiedonantojen levittäminen voi tapahtua myös tietoverkkojen kautta, ja kun kenellä tahansa on ollut mahdollisuus A:n internetsivustolta lukea hänen laatimansa kirjoitus, kysymys ei ole ollut vain suppean ryhmän sisäisestä yksityisluontoisesta tiedottamisesta vaan kysymyksessä olevassa rikoslain kohdassa (11 luku 8 §) tarkoitetusta tiedonantojen levittämisestä yleisön keskuuteen.
Kirjoituksen sisältö
Kirjalliseksi todisteeksi annetusta A:n internetiin laatiman kirjoituksen otteiden paperitulosteista on käynyt selville A:n todenneen kirjoituksessaan muun ohessa, että afrikkalaisten mielestä ryöstöt, raiskaukset, nepotismi, korruptio, klaanisodat, taikauskoja hetken mielijohteesta tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä ja että jos afrikkalaiset muodostavat väestön enemmistön jossakin Afrikan ulkopuolisessa maassa tämä maa muuttuu Afrikaksi. Kirjoituksessa A toteaa edelleen muun ohessa, että USA:ssa ja Kanadassa neekerit käyttäytyvät jotakuinkin siedettävästi vain silloin kun ovat selvästi vähemmistönä ja että ympäröivä valkoinen yhteiskunta pakottaa neekerit sopeutumaan länsimaiseen kulttuuriin. Lisäksi kirjoituksessa todetaan, että mustat amerikkalaiset ovat Amerikassa asuvia afrikkalaisia ja että heidän dominoimansa alueet ovat afrikkalaisia saarekkeita valkoisen eurooppalaisen yhteiskunnan meressä sekä että ympäröivä valkoinen yhteiskunta ikäänkuin miehittää näitä ja pitää poliisivoimin edes jotenkuten voimassa valkoisten säätämiä lakeja. Neekerit eivät lakeja yrittäisikään ylläpitää, ja neekerit noudattavat valkoisen yhteiskunnan säätämiä lakeja vain kun niitä ylläpidetään kovalla kurilla, ja jos kuri heltyy neekereiden biologinen afrikkalainen kansanluonne manifestoituu heidän käytöksessään. Tämän jälkeen kirjoituksessa todetaan, että leijonakin voi totella sirkuksessa ihmistä kun sitä pidetään kurissa ruoskalla. A toteaa edelleen kirjoituksessaan muun ohessa, että neekerit ovat enimmäkseen työttömiä tai muita eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla eläviä loisia ja että mitä enemmän Eurooppaan tuodaan neekereitä, sitä vähemmän on Euroopassa varaa mm, terveydenhoitoon. Edelleen kirjoituksessa todetaan, että neekerit tekevät enemmän rikoksia kuin valkoiset ihmiset ja että kun Eurooppaan tuodaan neekereitä rikollisuus lisääntyy sekä että maahanmuuttajat tekevät Suomessa yli 20 kertaa enemmän raiskauksia per capita kuin suomalaiset.
Otteista ilmenevä kirjoituksen teksti on sellaisenaan luettavissa ja täysin ymmärrettävissä ilman että lukijan tarvitsee lainkaan mennä kirjoitukseen sisältyvien linkkien kautta muihin kirjoituksiin tai artikkeleihin. Näillä linkeillä ei siten ole merkitystä kirjoituksen sisältöä arvioitaessa.
Edellä todetusta kirjoituksen otteiden sisällöstä ilmenee selkeästi, että kirjoitus kohdistuu afrikkalaista alkuperää oleviin värillisiin ihmisiin ja tämän taustaisiin maahanmuuttajiin. Kansanryhmällä kysymyksessä olevassa rikoslain kohdassa tarkoitetaan muun ohessa rodullista, etnistä tai siihen rinnastettavaa kansanryhmää. Afrikkalaista alkuperää olevat värilliset ihmiset ovat lain tarkoittama etninen kansanryhmä, ja maahanmuuttajat ovat tarkoittama etniseen ryhmään rinnastettava kansanryhmä. Kirjoituksen kohteena on siten rikoslain tarkoittama kansanryhmä.
Edellä todetusta kirjoituksen otteiden sisällöstä ilmenee, että kirjoitus on oppikirjanomaiseen asiatekstin muotoon puettu ja että kirjoituksessa käsitykset esitetään osin tutkimukseen perustuvina faktoina. Kirjoitus ei siten ole muotonsa ja sisältönsä puolesta sellainen, että sitä ei kukaan voisi ottaa vakavasti. Näin mikäli kirjoitus on sisällöltään syyttäjän väittämin tavoin lain vastainen, kirjoitus on katsottava kysymyksessä olevassa rikoslain kohdassa tarkoitetuksi vakavasti otettavaksi propagandaksi.
Edellä todetusta kirjoituksen otteiden sisällöstä käy hyvin selville kirjoituksen tarkoitus. Väite, johon kaikki otteissa esitetyt kannanotot liityvät, on väite afrikkalaista alkuperää olevan värillisen väestön syntyperäisestä huonommuudesta verrattuna eurooppalaiseen valkoiseen väestöön sekä väite tällaisen värillisen kansanryhmän maahanmuutosta eurooppalaiselle valkoiselle väestölle aiheutuvasta vahingosta ja vaarasta. Kirjoituksen otteissa panetellaan afrikkalaista alkuperää olevaa värillistä kansanryhmää yleistämällä anarkistisuus koskemaan kaikkia kyseistä alkuperää olevia ja selittämällä järjestäytyneen yhteiskunnan vastaisuuden olevan syntyperäinen piirre. Kirjoituksessa verrataan afrikkalaista alkuperää olevan värillisen kansanryhmän Järjestyksessä pitämistä eläimen kurissa pitämiseen ja siten panetellaan kyseistä kansanryhmää vertaamalla sitä alentavalla tavalla eläimeen. Kirjoituksessa panetellaan afrikkalaista alkuperää olevaa värillistä kansanryhmää ja tähän kansanryhmään kuuluvia maahanmuuttajia yleistämällä näihin kansanryhmiin kuuluvien olevan enimmäkseen työttömiä ja eurooppalaisten veronmaksajien rahoilla eläviä sekä yleistämällä näihin kansanryhmiin kuuluvien tekevän enemmän rikoksia kuin valkoisten ihmisten. Se seikka, että johonkin kansanryhmään kuuluvien voidaan tilastollisesti osoittaa olevan muita enemmän työttöminä tai syyllistyvän muita useammin rikoksiin tai että tilastollisissa, tieteellisissä tai muissa kirjoituksissa esitetään käsityksiä jostakin tällaisen ryhmän ominaisuuksista, ei muuta A:n kirjoituksen sisältöä. Tällaiset käsitykset samoin kuin tilastotiedot A:n kirjoituksessa esitetään selkeästi vain panettelu- ja solvaamistarkoituksessa tehtyjen loukkaavien yleistysten perustana ja näin muussa kuin asiallisessa tarkoituksessa.
Sananvapaudella on oltava laaja sisältö, ja siten esimerkiksi eri ihmisryhmien ominaisuuksista tai maahanmuuttopolitiikasta on demokraattisessa yhteiskunnassa oltava oikeus esittää kärkeviä ja erilaisia käsityksiä. Kuitenkin edellä todettuja A:n laatimassaan kirjoituksessa esittämiä käsityksiä afrikkalaista alkuperää olevista värillisistä ja maahanmuuttajista on pidettävä selkeän panettelevina ja solvaavina, eikä kysymys ole enää hyväksyttävästä sananvapauden puitteissa tapahtuvasta mielipiteen ilmaisusta. A on kirjoituksessaan selkeästi pyrkinyt vain saamaan kirjoituksessaan aikaan lukijoissa samanlaisen halveksunnan kyseisiä kansanryhmiä kohtaan kuin mikä hänellä itsellään on.
Asiassa on siten näytetty, että A on syyllistynyt syytteessä hänen viakseen väitettyyn kiihottamiseen kansanryhmää vasaan.
Rangaistusseuraamus
A on tuomittava tuntuvaan sakkorangaistukseen.
Menettämisseuraamus
Asian lopputulos huomioon ottaen kysymyksessä oleva verkkoviesti on vaadituilta osin eli siltä osin kuin se on esitutkintapöytäkirjaan paperille tulostettu määrättävä poistettavaksi internetistä yleisön saatavilta ja määrättävä hävitettäväksi.
Muut lausunnot
Oikeusavun korvausvelvollisuudetta saaneelle A:lle määrätyn avustajan palkkiovaatimus valtion varoista on määrältään hyväksyttävä. Palkkio on jätettävä valtion vahingoksi.
Lopputulos / tuomiolauselma
Käräjäoikeuden ratkaisun lopputulos ilmenee tuomiolauselmasta.
TUOMIOLAUSELMA
SYYKSI LUETUT RIKOKSET
1) Kiihottaminen kansanryhmää vastaan
1.9.2005-31.12.2006
RANGAISTUSSEURAAMUKSET
SAKKO
60 päiväsakkoa a 6 euroa = 360 euroa
LAINKOHDAT
1) Rikoslaki 11 luku 8 §
MUUT RIKOSOIKEUDELLISET SEURAAMUKSET
Sisällöltään lainvastainen verkkoviesti osoitteessa http://mikkoellila.thinkertothinker.com määrätään rikoksentekovälineenä poistettavaksi ja hävitettäväksi siinä laajuudessa kuin viesti on paperitulosteena esitutkintapöytäkirjan 6010/R/4448/07 liitteenä numero 2. Tätä menettämisseuraamusta ei panna täytäntöön ennen kuin asiassa on annettu lainvoimainen tuomio tai ylempi tuomioistuin toisin päättää.
Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 6 luku 22 § 3.
VALTION VAROISTA MAKSETTAVAT KORVAUKSET
Valtion varoista maksetaan A:n avustajaksi määrätylle Kari Silvennoiselle palkkioksi 910 euroa ja arvonlisäveroa 200,20 euroa eli yhteensä 1.110,20 euroa. Kyseinen määrä jää valtion vahingoksi.
MUUTOKSENHAKU
Tähän tuomioon voi hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeuteen.
Määräaika tyytymättömyyden ilmoittamiselle päättyy 3.4.2008.
Muutoksenhakuohjeet ovat liitteenä.
käräjätuomari: Juha Lehto
Tuomio ei allekirjoitettaessa ole ollut lainvoimainen.
[ Via: Red_Blue & Sidewinder. Korostukset omia. ]
Katso myös: oikeudenkäynnin kulku.

torstai 27. maaliskuuta 2008
Update on Mikko Ellilä
English: Mikko was ordered to pay 360 euros in fines and also told to remove the post from the blog. He has appealed over the verdict.
Navigate here for court proceedings: English | Finnish
Finnish media on this issue: Uutiskynnys, Iltasanomat, Helsingin Sanomat.´
Blog commentary (Finnish): Johannes Nieminen, Nozick, Juha Kettunen, Kalina, Tapio Tuuri, Kullervo, Poropoliisi

maanantai 17. maaliskuuta 2008
Mikko Ellilän oikeudenkäynti 14.3.2008
Kiihottaminen kansanryhmää vastaan - asian käsittely Espoon käräjäoikeudessa 14.3.2008.
Syyttäjä: Valtionsyyttäjä Mika Illman
Syytetty: Mikko Ellilä
Syytetyn asianajaja: Kari Silvennoinen
Oikeuden puheenjohtaja: Juha Lehto
Lautamiehet: Aila Lehtinen, Rainer Westerlund ja Seppo Äikäs
Oikeudenkäynnin kulku:
Mika Illman: Yhteiskunta koostuu ihmisistä -teksti on julkaistu internetissä. Tekstissä panetellaan ja solvataan afrikkalaisia. Teksti sisältää rikoslain 11 luvun mukaista aineistoa, eikä sitä saa levittää yleisön keskuuteen. Esitän vaatimuksena, että materiaali on poistettava.
Kuvassa Mika Illman:
Illman: se, onko levitetty, on riidatonta säädöksen mainitsemalla tavalla. Riidanalaista on se, ovatko lausunnot laittomia.
Illman: Kyse ei ole mielipiteen vapaudesta. Ellilä saa olla mitä mieltä tahansa. Yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi on kuitenkin oikeuden väärinkäytön kielto. Sananvapautta ei saa käyttää väärin.
Puolustusasianajaja Kari Silvennoinen: [kieltää ensin sen, onko levitetty säädöksen mainitsemalla tavalla]. Sitten jatkaa: Pääasia on se, ovatko lausunnot lainvastaisia vai eivät. Ollaan "muka huolissaan" sananvapaudesta. On kuitenkin niin, että sananvapauden säädöksiä on tulkittava laajasti ja rajoittavia säädöksiä suppeasti. Ei ole olemassa sellaisia kansanryhmiä, joita vastaan kiihotusta olisi tapahtunut. Kirjoitus on mielipidekirjoitus, jossa on linkit faktoihin.
Silvennoinen: Neekeri-sana on vanha suomalainen sana, eikä itsessään loukkaava. Sanan käyttö sinänsä ei ole loukkaavaa. Jos syyttävä menestyy, kaikki internetin kärkkäät kirjoitukset joudutaan poistamaan. Kyse on mitä suurimmassa määrin sananvapaudesta.
Illman: Seuraavassa otteita siitä, mitä pidän lainvastaisena:
Lainaus I: "Afrikkalaisten mielestä ryöstöt .. (mahdollisesti laiton sitaatti poistettu) .. afrikkalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa."
Illman (edelliseen kohtaan viitaten): täyttää tunnusmerkistön.
Lainaus II: "USA:ssa ja Kanadassa neekerit .. (mahdollisesti laiton sitaatti poistettu) .. pakottaa neekerit sopeutumaan länsimaiseen kulttuuriin."
Illman (edelliseen kohtaan viitaten): perusteeton, epäasiallinen yleistys.
Lainaus III: "Neekerienemmistöiset alueet tietysti poikkeaisivat valkoisista alueista .. (mahdollisesti laiton sitaatti poistettu) .. afrikkalainen kansanluonne manifestoituu taas heidän käytöksessään."
Lainaus IV: "Neekerien tuominen Eurooppaan alentaa Euroopan väestön keskimääräistä älykkyystasoa.. (mahdollisesti laiton sitaatti poistettu) .. eivät olisi veronmaksajien rahoilla eläviä sosiaalipummeja."
Illman (kaikkiin edellisiin lainauksiin): Nämä ovat ne otteet, joita pidän tunnusmerkistön täyttävänä. Jos olisi niin, että artikkelissa olisi vähäisiä (tunnusmerkistön täyttäviä) kohtia, tällainen ei vielä tekisi artikkelia lainvastaiseksi kokonaisuutena arvostellen.
Silvennoinen: Vetoan samoihin kohtiin. Huomautan siitä, että teksti sisältää linkkejä. Kyseessä on mielipide, joita on perusteltu linkein. Tässä on kyse oman mielipiteen perustellusta esittämisestä.
Ellilä (edelliseen kohtaan viitaten): Kaksikymmenkertaiset rikosluvut ovat peräisin oikeusministeriön tutkimuksista.
Ellilä ja Silvennoinen:
Oikeuden puheenjohtaja Juha Lehto: Äo-mielipide perustuu siis arvostettujen tutkijoiden mielipiteeseen.
Illman: En kiistä, etteikö linkkejä olisi. Väitän kuitenkin, että aineisto on silti lainvastaista.
Lehto (Ellilälle): On parasta, jos kerrotte asiat itse siten kuin ne ovat tapahtuneet. Kertoisitteko blogista?
Ellilä: Kyseessä on nettipäiväkirja, jossa on yli 100 erilaista kirjoitusta.
Lehto: Yhteiskunta koostuu ihmisistä -tekstissä on tämä David-patsas?
Ellilä: Tarkoitus oli kiinnitää huomioita eri kulttuurien välisiin ilmiöihin, sellaisiin, joita ei julkista keskustelua ole käyty.
Ellilä: [Neekerit-sanan käytöstä] Neekerit sanan yhteydessä esiintyvä linkki johtaa omaan kirjoitukseeni, jossa selvennän tätä käsitettä. Sana on etymologisesti täysin neutraali, en käytä sanaa loukkaavassa tarkoituksessa. Zimbabwe, Senegal ja Kongo ovat erilaisia yhteiskuntia kuin Yhdysvallat. tämä on fakta, jota kukaan ei kiistä. Persoonallisuus on geneettistä; synnynnäisistä persoonallisuuseroista eli
persoonallisuuden geneettisyydestä on kirjoittanut mm. Helsingin yliopiston psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen.
Ellilä: En ole verrannut ihmisryhmiä eläimiin. Totesin vain, että ihminen on eläin, homo sapiens, mikä on tietenkin yleissivistykseen kuuluva tosiasia.
Silvennoinen: Ja tämä koskee yhtä hyvin mustia kuin valkoisiakin ihmisiä?
Ellilä: Kyllä, tietenkin.
Ellilä: Äo-asiassa ei ole loukkaamistarkoitusta. Äo-erot ovat tosiasioita, joita mitataan tutkimuksilla. Kaikissa tutkimustuloksissa on saatu tulokseksi se, että afrikkalaisten keskimääräinen äo on pienempi kuin eurooppalaisten. Tämä on kiistaton tosiasia, jonka kieltäminen vastaa painovoimalain kieltämistä.
Ellilä: [Loinen-sanan käytöstä] 1800-luvun suomalaisessa agraariyhteiskunnassa käytettiin sosioekonomisia termejä "mäkitupalainen", "torppari" ja "loinen". Termi ei ole poliitikkojen käytössä, mutta minä en ole mikään poliitikko vaan yksityishenkilö.
Ellilä: Artikkelissa on viittaus työministeriön sivuille. 90 % somaliväestöstä on työelämän ulkopuolella. Kymmenen prosenttia työssäkäyviä ei elätä loppua 90 %:ia, joten työelämän ulkopuolella olevat somalit aiheuttavat nettomääräisiä kustannuksia suomalaisille veronmaksajille.
Ellilä: Euroopalle aiheutuu kuluja, kun tänne tulee ryhmiä, jotka eivät elätä itseään. Suomalaisten terveydenhuoltoon ja koulutukseen jää entistä vähemmän varoja.
Silvennoinen: Onko ollut tarkoitus loukata tai kiihottaa?
Ellilä: Ei. Tekstissä analysoidaan miljoonien ihmisten populaatioita. Nämä ovat yhteiskunnallisia asioita. Samassa tekstissä sanotaan, että suomalaiset miehet tekevät enemmän rikoksia kuin naiset. Ei se ole loukkaus miehiä kohtaan, että totuudenmukaisesti kerrotaan miesten tekevän enemmän rikoksia kuin naiset. Vastaavasti ei ole loukkaus afrikkalaisia kohtaan, että totuudenmukaisesti kerrotaan afrikkalaisten tekevän enemmän rikoksia kuin eurooppalaiset.
Illman: Mikä on koulutuksenne?
Ellilä: Opiskelen kauppakorkeakoulussa, en ole vielä valmistunut. Mitä tämä tähän kuuluu?
Illman: Miten tälle sivustolle voi päätyä netissä?
Ellilä: Esimerkiksi siten, että kirjoittaa Googleen hakusanoiksi minun nimeni.
Illman: Entä jos kirjoittaa Googleen hakusanoiksi joitakin kirjoituksessa esiintyviä sanoja, voiko sen löytää sillä tavoin?
Ellilä: Siten Google toimii.
Illman: Mihin perustatte "normaalia meininkiä"-väitteen?
Ellilä: Tunnettuihin tosiasioihin. Zairessa diktaattorit Mobutu Sese Seko ja Laurent Kabila tappoivat miljoonia ihmisiä, Zimbabwessa diktaattori Robert Mugabe on tappanut satojatuhansia ihmisiä.
Illman [viitaten lauseeseen joka alkaa sanoilla "Afrikkalaisten mielestä..."]: Mistä voitte tietää, että esimerkiksi jokin Suomessa asuva afrikkalainen perhe on tätä mieltä?
Ellilä: Kukaan normaalilla lukutaidolla varustettu henkilö ei voi tulkita tuota kohtaa niin, että puhuisin jokaisesta afrikkalaisesta maailmassa. Aivan samoin lause "Miehet ovat naisia pidempiä" ei tarkoita, että kaikki miehet olisivat kaikkia naisia pidempiä. Kyse on suuria populaatioita koskevista tilastollisista keskiarvoista.
Illman: Neekeri-sanan kohdalla on linkki. Ymmärsinkö oikein, että tämä oli linkki omaan kirjoitukseenne?
Ellilä: Kyllä.
Illman: Mainitsette "ympäröivän valkoisen yhteiskunnan pakottavan neekerit sopeutumaan länsimaiseen kulttuuriin". Millä perustelette tämän?
Ellilä: Missään ei sanota, että kaikki olisivat tietynlaisia. Lausunto ei ole loukkaava yksittäisiä ihmisiä kohtaan.
Illman: Onko sillä merkitystä, että Afrikan maat ovat olleet siirtomaita, ja että eurooppalaiset ovat aiheuttaneet Afrikan nykyiset olot?
Ellilä: Tämä on virheellinen tulkinta. Afrikan maiden itsenäistyminen on tapahtunut 40-50 vuotta sitten. Tämän jälkeenkään olot eivät ole parantuneet. Afrikassa tehdään kymmenkertainen määrä murhia Suomeen verrattuna. Kiistättekö tämän?
Illman: [Ei vastaa, viittaa sen sijaan tekstinkohtaan: "Neekerien tuominen Eurooppaan siis alentaisi Euroopan elintasoa, vaikka neekerit eivät olisi veronmaksajien rahoilla eläviä sosiaalipummeja."] Miten perustelette?
Ellilä: Ne harvat työssäkäyvät afrikkalaiset maahanmuuttajat eivät maksa niin paljon veroja, että nämä verot kattaisivat työelämän ulkopuolella olevien afrikkalaisten saamat sosiaalietuudet ja julkiset palvelut. Afrikkalaiset siis aiheuttavat nettomääräisesti kustannuksia eurooppalaisille valtioille.
Ellilä: Tatu Vanhasen kirjassa on osoitettu, että väestön keskimääräisen ÄO:n ja henkeä kohti lasketun BKT:n välillä on tilastollisesti erittäin merkittävä positiivinen korrelaatio. Jos ÄO laskee maahanmuuton seurauksena, BKT laskee.
Illman: Mihin perustatte "sosiaalipummi"-sanan käytön?
Ellilä: Kuuluu yleiseen kielenkäyttöön. Jotkin kansanedustajista käyttävät tätä termiä.
Illman: Oletteko itse sellainen?
Ellilä: Olen.
Illman: Elätte veronmaksajien rahoilla?
Ellilä: Kyllä. En ymmärrä, miksi termiä ei voitaisi käyttää opiskelijoista.
Ellilä: Time-lehti julkaisi vastikään tilastoja USA:n vankipopulaatiosta. Vankipopulaatio on mielestäni varsin hyvä kokonaisrikollisuuden indikaattori, koska rikoksista annetaan vankeustuomioita suunnilleen niiden vakavuuden suhteessa. Niinpä erot demografisten ryhmien välillä vankipopulaation koossa kertovat kokonaisrikollisuuden eroista näiden demografisten ryhmien välillä. USA:n mustista miehistä joka 9. on vankilassa ja valkoisista miehistä joka 106., valkoisista naisista joka 355.; mustien ja valkoisten amerikkalaisten välillä on siis valtavan suuria eroja rikollisuudessa.
Illman: Väitättekö, että esimerkiksi enemmistö Suomessa tehtävistä tapoista olisi maahanmuuttajien tekemiä?
Ellilä: En tietenkään ole väittänyt mitään tuollaista, sillä "enemmistö" tarkoittaa yli 50 prosenttia. On aivan selvää, että koska maahanmuuttajia on Suomessa vain muutama prosentti, enemmistön kaikista rikoksista tekevät suomalaiset. Niinpä maahanmuuttajat, joita on Suomen väestöstä noin kaksi prosenttia, eivät tee suurinta osaa eli yli 50 prosenttia esimerkiksi kaikista Suomessa tehtävistä raiskauksista. He tekevät 40 prosenttia raiskauksista. Tämä on merkittävää tietoa, josta pitäisi keskustella. Luin juuri äskettäin maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin kommentoineen, että maahanmuuttajille ominaisista rikoksista pitäisi keskustella enemmän. Sitähän minä juuri olen tehnyt. Minun blogini on juuri sitä maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin peräänkuuluttamaa kansalaiskeskustelua maahanmuuttajien rikollisuudesta. Oikeusministeriön julkaisemien rikostilastojen mukaan somalit tekevät yli sata kertaa enemmän ryöstöjä per henki kuin suomalaiset. Tämä on tärkeää tietoa, joka on tuotava julkisuuteen. Sitä paitsi asia on jo julkista tietoa, joka on vapaasti luettavissa oikeusministeriön internetsivuilta. Ei kansalaista voida rangaista siitä, että hän kertoo, mitä viranomaisten julkaisemilla internetsivuilla lukee.
[Tässä vaiheessa yleisöstä kuului voimakkaita naurunpyrskähdyksiä, ja yleinen huvittuneisuus valtasi istuntosalin. Ei ole täysin selvää, tuliko naurunremakka ainoastaan yleisöltä vaiko myös lautamiehiltä, mutta yhtä kaikki lautamiehet hymyilivät kuin pieni aurinko.]
Juha Lehto ja lautamiehet:
Illman: [viittaa VDare-linkkiin] Mikä organisaatio tämä VDare on?
Ellilä: En tiedä. Käytin Googlea.
Illman: Onko tämä objektiivinen, arvostettu yhteisö?
Ellilä: En tiedä. Hain Googlella Vanhasen kirjasta tietoja. Hain kaavakuvaa, se löytyi kyseisestä linkistä. VDaren tekemä arvostelu ei itsessään ollut kiinnostava.
[Siirrytään loppupuheenvuoroihin].
Illmanin loppupuheenvuoro: Vetoaisin kirjallisuuslähteisiin [Toinen niistä on WSOY:n julkaisema "Rikosoikeus", toinen on Syrjinnän vastainen käsikirja, toimittanut Timo Makkonen - International organization for migration 2003. s. 128.]. Tässä kommentaari. Todetaan, että on tullut riidattomasti näytetyksi, että teksti on ollut yleisön saatavilla. Ei ole kyse siitä, etteikö mielipiteitä saisi olla. Tietynlaisten mielipiteiden levittäminen on säädöksen tarkoittamaa. Panetelussa ja kiihottamisessa on usein kyse yleistämisestä.
Illman: On ihan totta, että Afrikassa tehdään paljon väkivallantekoja. Tämä ei oikeuta yleistäviä kommentteja siitä, että Suomessa asuvat maahanmuuttajat olisivat taipuvaisia toimimaan näin. En kiistä sitä, etteikö Suomessa olisi maahanmuuttajia, jotka syyllistyvät rikoksiin. Mutta kommentoinnin tulisi olla asiallisessa sävyssä esitettyä. Puolitotuuksien esittäminen täyttää kiihoittamisen tunnusmerkistön. Ellilä esittää väritettyä totuutta sekä puolitotuuksia, näinollen tunnusmerkistö täyttyy. Sanonnat "afrikkalaiset käyttäytyvät" sekä "neekerit noudattavat" ovat niiin yleistäviä, ettei niitä voida pitää asianmukaisina.
Illman: [lukee kirjallisuusviittestä] Panetteluksi tulee myös katsoa kansanryhmän katsominen muita vähä-älyisemmäksi. Vanhasen väite on kiistanalainen. Väitän, että Ellilä vetoaa tähän näennäistieteellisesti.
Illman: VDare ei ole mikään tieteellinen tai objektiivinen, vaan äärioikeistoon kallellaan oleva järjestö, joka mm. vastustaa meksikolaisten maahanmuuttoa Yhdysvaltoihin. En katso, että se olisi objektiivinen taho.
Ellilä: Tahtoisin huomauttaa tähän, että on täysin epäolennaista, millaista poliittista kantaa kyseinen järjestö edustaa, sillä en millään tavoin viitannut järjestön sivuilla olevaan arvosteluun, vaan pelkästään kaavakuvaan, joka oli kopioitu arvosteluun suoraan Tatu Vanhasen kirjasta. Olisin aivan yhtä hyvin voinut itse ottaa valokopion kyseisestä kaavakuvasta. Se, että syyttäjä viittaa "äärioikeistoon", kertoo mielestäni hänen yrityksestään politisoida tätä oikeudenkäyntiä.
Illman: Katson, että syyte on näytetty toteen, ja että Ellilä on tuomittava. Kysymys on periaatteellinen. Todisteeksi annettu teksti on poistettava internetistä ja tuomittava menetetyksi. [viittaa myös sakkorangaistukseen].
Silvennoinen pitää puolustuksen loppupuheenvuoron: Syyte on jäänyt näyttämättä toteen. Tekstin poistaminen vastaisi kirjarovioita. Ollaan muka huolissaan sananvapaudesta, mutta mitä tehdään mielipiteillä, joita ei saa julkaista? Syyttäjältä on jäänyt kokonaan toteennäyttämättä kiihotus. Ei ole sellaista kansanryhmää, jota vastaan olisi kiihotettu. Ensin syyttäjä tekopyhästi puolustaa mielipiteenvapautta ja sitten seuraavassa hengenvedossa mitätöi sen - saat olla jotain mieltä, muttet saa sanoa sitä ääneen. Näin oli Neuvostoliitossa.
[Syyttäjä ja syytetty poistuvat huoneesta, puheenjohtaja jää hetkeksi nevottelemaan lautamiesten kanssa. Hetken päästä kaikki palaavat saliin.]
Oikeuden puheenjohtaja Lehto: Tuomio annetaan kansliapäätöksenä 27.3.2008.
Muistiin kirjasi,
Matias Turkkila
Katso myös: 27.3.2008 annettu tuomio.
EDIT 18.3.2008 klo 13:03 - huomioitu Miikan kommentit (lakiteknisiä asioita, kts kommentit)
EDIT 18.3.2008 klo 14:32 - huomioitu Adelphin kommentit (yleisiä muistinvaraisia tarkennuksia, kts kommentit)
EDIT 18.3.2008 klo 21:40 - huomioitu Ellilän kommentit (tarkennettu useita kohtia sanatarkkojen muistiinpanojen avulla)
EDIT 19.3.2008 klo 17:51 - lisätty toinen Illmanin loppupuheenvuoron kirjallisuusviite

maanantai 4. helmikuuta 2008
Ritva Santavuori calls Obama's grandma "Negroid", gets kicked out of tv
Racial hypersensitivity or an act of common sense - you decide. On January 11th, during a live broadcast talkshow Aamu-tv - Jälkiviisaat, a retired prosecutor Ritva Santavuori commented on press photos of Barack Obama’s step-grandmother Sarah Obama that had been circulated around the world, saying that the elderly Kenyan woman was ugly, referring to her "residual Negroid features". In the programme, Santavuori pressed her own nose down with her finger to illustrate what she saw as Sarah Obama's resemblance to a gorilla. [HS]
Talkshow Jälkiviisaat runs from monday to friday at nine o'clock, it typically has 350 000 viewers. In Finland, with just 5 million residents, this is a large number. Santavuori made her first appearance to the show on 1999 and has been a regular guest ever since.
Until now.
Council for Mass Media in Finland passed their verdict on February 2nd, displaying exceptional haste. the verdict was unfavourable for Santavuori. It states: "..Aamu-tv has violated against established journalistic traditions. Council has filed a complaint .."
Executioner may enter.
Santavuori - a public figure known by virtually everyone in Finland - is bluntly kicked out of the tv-show. Aamu-tv's editor in chief Leena Pakkanen doesn't admit firing her. Instead, she refers to their discussions where they "mutually agreed that after so many years, perhaps it was time to let go".
Sure it was. Perhaps it really high time we let go of the all the elders who speak of what they see.
Tunnisteet:
english,
media,
rasismi,
Ritva Santavuori
sunnuntai 3. helmikuuta 2008
Lotta Roti: Akatemian hetteiköistä
Disclaimer: tämä kirjoitus on alunperin kirje ystävilleni ja tuttavilleni, jotka ovat tavalla tai toisella kiinnostuneita ristiretkestäni akateemista poliittista korrektiutta ja monikultturismia vastaan. Se ei siis ole argumentaatioltaan loppuun saakka hiottu ja mietitty, vaan hyvin henkilökohtainen, subjektiivinen ja tunteenomainen kuvaus tunnelmista yliopiston monikulttuurisuustarjontaan tutustumisesta. Olen nyt Matias Turkkilan pyynnöstä tästä huolimatta päättänyt suostua kirjoituksen julkaisemiseen, koska mielestäni muidenkin kuin alan opiskelijoiden ja tutkijoiden on hyvä tietää, mitä yliopistoissamme tapahtuu. Se, mitä maamme korkein koulutus opettaa monikultturismista, demokratiasta ja kansalaisoikeuksista koskee kaikkien meidän tulevaisuutta.
Lotta Roti
valtiotieteen ylioppilas ja vapaa kirjoittaja
---
Matias kiittää. Sekä lisää tekstiin joitain luettavuutta helpottavia korostuksia ja kursivointeja.
---
AKATEMIAN HETTEIKÖISTÄ
Olen nyt aloittanut tutustumisen siihen, mitä yliopistossa tällä hetkellä opetetaan monikulttuurisuudesta. Luen tenttikirjaa nimeltä Ethnic minorities and the media. Osasin kyllä odottaa vahvaa asenteellisuutta, ideologisuutta ja sitoutumista poliittiseen korrektiuteen. Joka tapauksessa järkytyin. Olen nimittäin näitä asioita pitkään mietittyäni alkanut puolittain uskoa (toivoa?), että olen sittenkin tullut hiukan vainoharhaiseksi ja liioittelen ongelmaa.
Kurssin nimi on Viestinnän erityisalueita: kulttuurienvälinen viestintä. Ei esimerkiksi “Neomarxilainen näkökulma monikulttuurisuuteen”. Kaikki monikulttuurisuutta, maahanmuuttajia, kansallisuutta tai etnisyyttä käsittelevä aineisto ainakin valtiotieteellisessä näyttää perustuvan samaan ideologiaan, eikä sen määrä ole vähäinen. Sama pätee muunnettavat muuntaen feministiseen sekä lesbo- ja queer-tutkimukseen. En tietysti ole kolunnut joka ikistä kirjaa ja kurssia läpi, ja lupaan raportoida, jos jotain toisinajattelua ilmenee.
Kun opiskelin ensimmäistä kertaa, 90-luvun alussa, viestinnän kurssikirjojen joukossa oli Kaarle Nordenstrendgin 70-luvulla kirjoittama avoimen marxilainen teos. Osa opiskelijoista vastusti kiivaasti moista poliittista propagandaa – osa, kuten minä, piti sitä osittain huvittavana historiallisena reliikkinä ja osittain oppihistoriallisesti perusteltuna. Nyt kaikki materiaali yllämainitsemistani aiheista näyttää olevan vähintään yhtä asenteellista ja itse asiassa aivan saman ideologian perillistä (hegemonioineen ja väärine tietoisuuksineen, sorretuineen ja sortajineen). Terminologia on vain päivitetty nykyaikaan: luokkatietoisuuden ja neuvostomyönteisyyden tilalle on astunut monikulttuurinen sensitiivisyys.
Mainittakoon, että tämä kirja kuten huomattava osa muistakin kurssikirjoista sekä teoreetikkojen ajatuksista käsittelee Yhdysvaltoja ja Britanniaa. Siellä kirjoittajien havainnot ja väitteet voivat todella olla relevantimpia kuin Suomessa. Silloin kuitenkin toivoisi, että tämä tuotaisiin esiin ja tasapainotettaisiin suomalaisella näkökulmalla. Suomenkielisiä tenttikirjoja ei enää juuri näe edistyneemmissä opinnoissa, ja kaikki näkemäni suomalaisten tekemät tutkimukset sijoittavat anglo-amerikkalaiset teoriat melko sellaisinaan suomalaiseen yhteiskuntaan.
Ehtnic Minorities and Media on artikkelikokoelma “viimeisimmistä kehityskuluista” vähemmistöihin liittyvässä mediatutkimuksessa (julkaisuvuosi 2000). Kirjoittajat katsovat olevansa avoimesti vähemmistöjen sekä antirasistisen agendan puolella. Kuten muuallakin yhteiskunnassa, huomaamme pian kirjaa lukiessamme, että “rasismin” vastustaminen kattaa melkoisen joukon poliittisia mielipiteitä, joilla ei ole enää mitään tekemistä rotusyrjinnän kanssa. Kirjassa viitataan useammassa kohtaa, mitenkään kyseenalaistamatta, affirmative action-politiikan vastustamiseen rasismin puolustamisena! Samoin maahanmuuttoa rajoittavat (perusteluista tai käytännön sovelluksesta riippumatta) tai valtaväestön kulttuuria korostavat mielipiteet samastetaan rasismiin. Tätä taustaa vastaan tämän hetken tarmokkaat poliittiset toimenpiteet “rasismin kitkemiseksi” ja tässä tarkoituksessa jopa sananvapauden rajoittamiseksi (Puumalainen, Illman, Suurpää, EU:n rasisminvastaiset hankkeet) tuntuvat hivenen huolestuttavilta.
Esitän tässä muutamia esiin tulleita teemoja sekä häiritseviä ristiriitaisuuksia.
Lisää uuskäsitteitä:
- On vanha juttu, että on yhdessä päätetty, että rotuja ei ole (“...erroneus common-sense ideas of 'race' as biologicaly real (Miles 1982, Miles and Torres 1999) even though most sociologists would today argue that 'race' can be taken 'real' only in terms of its material consequences and discursive effects (Mason 1995, Omi and Winant 1995)”). Siitä huolimatta niistä pitäisi puhua, koska koko syrjintäeetos ja toisaalta voimavaraistamiset ja positiiviset identiteetit perustuvat niiden olemassaoloon. Tämä ongelma on jo jonkin aikaa ratkaistu puhumalla lainausmerkeissä “rodusta”, “race”. Tämä tekniikka on kirjassa viety pidemmälle: “some, for example, seek to signal the positive meaning of 'Black' and/or its political mobilization through capitalization, while others use lower case 'black' to describe enduring conditions of disadvantage, discrimination and racism experienced by different minority groups and people of colour”. Karen Ross päättää artikkelinsa seuraavaan disclaimeriin: “The terms 'black minority' and occasionally 'black' and 'Asian' are used thoroughout this chapter as inclusive (and political) terms to describe viewers who are not part of the white majority and who feel marginalized because of this basic fact. Elsewhere, the terms 'African Caribbean' and 'Asian' are used as shorthand to describe individuals in this study from those two (albeit crude) broad ethnic groups. It is for reasons of brevity alone that these clumsy and essentially meaningless terms are used here and I accept their limitations while at the same time believing that they nonetheless convey some sene of the 'us' and 'them' dialectic which I wish to convey when considering the broader question of white media and black images.” Kirjassa problematisoidaan jopa ihmisten tilastointi kansallisuuden perusteella, koska se ruokkii essentialistista ajatusta “rodusta”.
- Hybridikulttuuri ja hybridisyys sekä uudet etnisyydet. “Kulttuurirasismi” on niin ikään vanha tuttu (palaan tuonnempana rasismin käsitteen inflatisoitumiseen). Sen mukaan kulttuurierojen käsittely yhteiskunnallisina ongelmina on rasismia uudessa, sosiaalisesti hyväksyttävämmässä muodossa, koska oikeasti kulttuuri on jatkuvassa muutostilassa oleva valinnanvarainen prosessi. Vähemmistöt rakentavat uusia etnisyyksiä: hybridisiä identiteettejä, joissa on aineksia sekä omasta että kantaväestön kulttuurista.
- Diaspora, diasporatietoisuus. Vähemmistöt elävät diasporassa, hajaannuksessa etnisestä alkukodistaan. He kokevat kohtalonyhteyttä ja kaipuuta toisten samanlaisten keskuuteen, diasporatietoisuutta.
- Transkulturaalit t. transnationaalit lokaalit. Ovat ilmeisesti virtuaalisia tiloja, joissa diasporassa elävät vähemmistöt voivat toteuttaa diasporatietoisuuttaan.
- Uusia verbejä: kun media raportoi mustien rikollisuudesta, se 'criminalizes black youth'. Samoin 'abnormalize' and 'racialize'.
Empiirisen todellisuuden triviaalius
Kirjoittajien mielestä todellisuus on ensisijaisesti muodostunut käsitejärjestelmistä (mikä näkyykin siinä, miten paljon he käyttävät aikaa ja huomiota uuskielen konstruoimiseen), joita patriarkaatti toisaalta jatkuvasti käyttää salajuoniensa edistämiseen, ja joiden avulla toisaalta voidaan rajattomasti muokata todellisuutta paremmaksi, kunhan vääryyttä kärsineet vähemmistöt voimavaraistetaan. Se, mitä oikeassa elämässä ja todellisuudessa tapahtuu tai mitä voidaan tutkia luonnontieteen menetelmin, tilastoin tai havainnoimalla ei ole millään tavalla mielenkiintoista tai relevanttia. Retoriikka on todellisempaa kuin kokemukset. Esimerkiksi rikollisuus on ongelma siksi, että siitä puhutaan ja se konstruoidaan sellaiseksi: konkreettiset kokemukset rikoksen uhriksi joutumisesta eivät ole tärkeitä. Esimerkiksi rasismista vähemmistöistä ja uutisoinnissa: “Credibility and facticity of reports is rhetorically enhanced by the frequent use of numbers and statistics.”
Kaksoisstandardit ja yksilö kollektiivin edustajana
Koko tässä “kriittistä” diskurssianalyysia edustavassa lähestymistavassa on sisäänrakennettuna maailmankuva, jota ei saa kyseenalaistaa. Ihmiset eivät ole yksilöitä, vaan nauttivat eduista tai kärsivät sorrosta edustamansa vähemmistö- tai enemmistöaseman kautta. Näin ollen puhe valkoisten miesten ongelmista (kirjoittaja pohtii, pitäisikö “white backlash” vaieta kuoliaaksi, ettei tulisi antaneeksi sille painoarvoa) on ainoastaan vallan säilyttämiseen tähtäävä manööveri, eikä puheissa siitä, että vähemmistön edustajat voisivat itsekin toisinaan olla, ainakin osittain, syyllisiä huonompaan asemaansa, voi olla perää (tulen tähän uudelleen rasismi-käsitteen yhteydessä). Toisaalta kirjassa selostetaan pitkään miten mitään monoliittista valkoista kulttuuria ei ole olemassakaan, toisaalta “valkoiset”yhtenäisenä ryhmänä kuitenkin pitävät kynsin hampain kiinni ansaitsemattomista eduistaan ja asemastaan vallankahvassa. Vähemmistöjen suhteen puhutaan paljon heidän diversiteetistään ja oikeudestaan omaan ääneensä pelkän objektiuden sijasta – kuitenkin heidän mielipiteensä sivuutetaan epärelevanttina, jos se on väärä: “The advantage of using expert black testimony in defence of white knowledge hs been to make the case appear epistemologically neutral rather than reflecting dominant white 'interests'. There are parallels between the roles played by Clarence Thomas and Ward Conerly in the US and John (now Lord) Taylor in the UK. The views of all three have been used to denounce affirmative action and anti-discriminatory policies. Adding the odd black voice to the white backlash seemingly takes race out of equation. Their 'blackness' would suggest that the attack on affirmative action policies is based on some rational, universal, supra-ethnic logic.” Musta (tai muu vähemmistön edustaja) ei saa hetkeksikään unohtaa olevansa ennen kaikkea kiintiöneekeri.
Kansallisvaltion kantaväestön etniseen ja kulttuuriseen identiteettiin suhtaudutaan kielteisesti (jokaisessa kohdassa, joissa puhutaan valkoisten tai valtaväestön identiteettitietoisuuden kasvusta, tuodaan esiin fasismi) tai kyseenalaistetaan sen olemassaolo, esimerkiksi näin: “The notion of a people united by a common identity, a nation, can express itself through many political forms; in recent history, for example, it found itself congenially associated with German and Italian fascism. However, the essence of what Anderson (1983) famously called 'the imagined community' is the idea of a fundamental connectedness between members of 'the nation'. The political potency of this form of collective identity is revealed in the construction and institutional practicdes of the nation-state when the territory regulated by the state is seen as the uniquely privileged domain of members of the nation. This view of the world is usually constructed and sustained by a a supportive 'invention of tradition' (Hobsbawm and Ranger 1983) in which a selective amnesia toward the past allows for a consistent and positive account of the 'national history' to be disseminated.” Kuitenkin, kun puhutaan etnisistä vähemmistöistä, traditiot ja yhteenkuuluvuus eivät enää olekaan kuviteltuja tai tekemällä tehtyjä (tämä lainaus on samasta artikkelista!): “The autonomy of ethnic groupings to pursue their own interests within the broad political framework of the state is a key charateristic of structural pluralism. It reflects in real terms the analytic insight into ethnic identity provided by Wallman (1086) when she distinguished between ethnicity as 'consciousness of kind' – a social psychological sense of idenitity – and ethnicity as 'structure' – the infrastructure of institutions and organizations that enable the living of one's ethnicity. There is a sense in which ethnicity is social psychological, a sense of who I am. But in the absence of a place where I can speak my language, buy my foodstuffs and my music, and express my faith with others; then how shall I express my identity in action.”
Yhdysvaltain oikeuslaitoksen kykyyn saada totuus selville suhtaudutaan valikoivasti. O.J Simpsonin tapauksessa se toimi: “...O.J. Simpson was found not guilty of the murders of Nicole Simpson and Ron Goodman. Responding to the verdicts, Gil Garcetti, California's District Attorney responsible for the prosecution, spoke for many white Americans: 'Apparently,' he said, 'the decision was based on emotion that overlapped reason'. On the jury that reached this decision sat eight African American women, and only one white preson, and in the word 'emotion' Garcetti was simultaneously blackening and femininizing the verdicts. Loaded into his opposition between 'reason' and 'emotion' were the social differences between the knowledges of a white, rational, educated male (who, as we shall see, in a moment, reads newspapers) who participates in the refime of truth, and of a black, emotional, uneducated female (who watches tabloid TV), and whose truth is exluded from it, and is thus, effectively, not true. But in this case, a situated truth gained real truth-effects, and O.J. Simpson walked out of court room a free man.” Kaipa Gil Garcetti sitten tarkoitti kaikkea tuota eikä esimerkiksi kommentoinut lainopillisesta asiantuntemuksestaan käsin. Mutta onko meidän vain luotettava John Fisken, artikkelin kirjoittajan, sanaan siitä ilman mitään todisteita? Toisaalta oikeuslaitoksen päätös ei olekaan tae totuudesta Rodney Kingin tapauksessa: “finally, the innocent verdict returned in the case of the Los Angeles police officers was only possible given the long-standing common-sense association of racial and sexual fears” (eri kirjoittaja, John Gabriel, mutta kaikki kirjoittajat ovat 'vähemmistöjen puolella' ja samassa poliittisessa rintamassa).
Mikä kaikki onkaan rasismia – ja mitä he oikein haluavat?
Kirja toteaa, aivan oikein, että avoin rasismi ei enää ole salonkikelpoista. Tästä ei kuitenkaan pidä tehdä sellaista johtopäätöstä, että rasismi olisi vähentynyt. Se on saanut hienovaraisempia muotoja, joista monia ei äkkinäisempi pitäisi rotusyrjintänä lainkaan. “Uudet rasismit” ovat “etnisen hegemonian” muoto.
Eksplisiittinen rasismi on kokenut muodonmuutoksen “primordiaaliseksi etnisyydeksi” tai syvälle juurtuneista kulttuurieroista puhumiseksi. “Here culture itself becomes largely naturalized as the carrier of collective ancestry, traditions and group/national belongings and destiny: 'the concept of race arises through the naturalization of social differences. Regarding cultural diversity in natural terms can only ensure that culture acquires an immutable character, and henve becomes a homologue for race' (Malik, 1996). “ Maahanmuuttajista puhuminen kulttuurisina ulkopuolisina, jotka eivät kuulu perinteiseen (myyttiseen) elämäntapaan, on juuri tällaista rasismia.
Kirjoitinkin jo edellä siitä, miten sekä kulttuurin ja tradition todellisuus että tärkeys vaihtelee tilanteesta riippuen. Kun 'voimavaraistetaan' vähemmistöjä, sillä on suuri merkitys, mutta kun puhutaan kultturierojen aiheuttamista yhteiskunnallisista ongelmista, voi kulttuuria vaihtaa kuin paitaa eikä sillä ole paljoakaan ennustearvoa. Edelleen, kuten edellä totesin, empiiriset kokemukset siitä, miten suuresti toisistaan eroavat kulttuurit onnistuvat käytännössä asumaan rinnakkain saman jurisdiktion alueella, eivät ole rasisminvastustajiemme mielestä millään lailla mielenkiintoisia.
Jatkakaamme kirjan referointia. Medialla on tässä diskursiivisessa ja symbolisessa rasismissa tärkeä rooli. Median tapa käsitellä asioita kirjoitetaan isoin kirjaimin, näin: “in terms of Us and Them”, “focusing on various Problems and Threats to Us”. Tämä notaatio on ilmeisesti saanut alkunsa toiseuden käsitteestä, Other. Jostain syystä toiseus on alusta saakka kirjoitettu isolla (en muista kenen aivopieru alunperin on kyseessä). Suomalaisittain hupaiselta tuntuu väite, että anti-rasistiset toisinajattelijat eivät pääse mediaan esittelemään ajatuksiaan.
Hyvää tarkoittavat valkoiset rasisminvastustajat toimivat myös väärin (ilmeisesti eivät kuitenkaan ne kirjan kirjoittajista, jotka ovat valkoisia). Valistuksen ihanteiden nimissä syyllistytään väärään universalismiin ja edistyksellisessä hengessä tehdyissä antirasistissa elokuvissa annetaan virheellisesti ymmärtää, että rasismi on vain yhteiskunnan reuna-alueilla elävien hylkiöiden ongelma eikä osa valtavirtakulttuuria. Taktisesti väärin on myös vastustaa rasismia järkiargumenteilla (artikkelin mukaan pääasiallinen taktiikka, oletan että siinä puhutaan perinteisistä ei-relativistisista ihmisoikeusaktivisteista ja liberaaleista, jotka kannattavat valistusihanteista ja ihmisoikeuksien julistuksen periaatteita). Mitään niin irrationaalista kuin rasismi ei voi vastustaa vain järkeen vetoamalla. Mitä sitten pitäisi tehdä? Kirjoittaja ei vastaa.
Väärät poliittiset mielipiteet ovat rasismia. Affirmative actionin vastustaminen on “symbolista rasismia”. Seuraava D'Souzan, intialaissyntyisen konservatiiviajattelijan (jota jostain syystä väitetään kirjassa mustaksi!), mielipide annetaan esimerkkinä uudesta rasismista: “They (mustat) have a different culture, although in many respects there are 'deficiencies', such ase single-parent families, drug abuse, lacking achievement values, and dependence on welfare and affirmative action – 'pathologies' that need to be corrected.” Tai: “in reality it would seem to be that all majority populations have exploited their national identity in order to (a) police access to formal citizenship and (b) quality ethnic minority citizen's access to substantive citizenship rights.”(Tämä on annettu esimerkkinä “oppression”ista, “sorto” kai olisi lähin suomennus).
Televisiosta ei tule tarpeeksi ohjelmaa, jossa näkyy vähemmistöjä. Jos tulee, niitä näytetään väärällä tavalla. On selvää, että negatiivisessa valossa näyttäminen, vaikkapa vain uutislähetyksen yhteydessä, on rasismia ('criminalizing', 'racializing', take your pick of -izing). Mustien urheilijoiden ja esiintyjien näyttäminen 'naturalisoi' ja rasialisoi' mustaa vartaloa. Positiiviset ja menestyneitä vähemmistön edustajia esittävät ohjelmat, olivat ne sitten dokumenttia tai fiktiota, ovat joko
* pinnallisia (kulttuuriperinteet, festivaalit)
* luovat virheellisen käsityksen, että vähemmistöjen asiat ovat jo hyvin (“Similar criticisms have also been levelled by Jhally and Lewis (1992) at the so called 'enlightened racism' of succesful 'black' TV shows such as The Cosby Show, 'which tells us nothing about the structures behind success or failure' and 'leaves white viewers to assume that black people who do not measure up to their television counterparts have only themselves to blame'.”)
* ylläpitävät vääriä assimilatiivisia ihanteita.
Yksi sopiva suhtautumistapa näyttäisi olevan jäljellä. Entäpä, jos suhtautuisi vähemmistöjen edustajiin yksinkertaisesti neutraalisti, kuin kehen tahansa? Ehei. Silloin syyllistyn valkoiseen universalismiin, valistusajalta peräisin olevaan ensimmäisen sukupolven kansalaisoikeuksien väärinkäyttöön (tulen tähän tuonnempana) sekä jätän ottamatta huomioon vähemmistön edustajan tilanteesta riippuen myyttisen, hybridisen tai valinnanvaraisen Toiseuden. Se tulee ainakin selväksi, että aina ollessaan missään tekemisissä vähemmistöjen kanssa, saa kävellä kuin munankuorilla ja sittenkin on rasisti, teki mitä hyvänsä. Eräässä toisessa kirjassa (Our Voice), joka asennoituu samoin, musta naistutkija valittaa, että hän ei voi mustana naisena koskaan olla varma, että muut ihmiset suhtautuvat häneen kunnioittavasti ja vakavasti. Kuvitteleeko hän tosiaan, että meillä valkoisilla on joku sellainen takuu?
Vasemmistolainen maailmankuva itsestäänselvyytenä
Kaikki artikkelit ja niissä tehdyt analyysit yksittäisistä ohjelmista, teksteistä tai haastatteluista nojaavat läpikotaisen vasemmistolaisen maailmankuvan varaan. Tämän maailmankuvan perustotuudet otetaan itsestäänselvyyksinä. Ensinnäkin yksilön kokemus ja yksilö yleensä on vähemmän tärkeä kuin ryhmä ja “rakenteet”. Tältä pohjalta vähätellään niitä vähemmistöjen edustajia, jotka eivät usko tähän eetokseen sekä arvostellaan perinteisiä länsimaisia kansalaisvapauksia ja ihmisoikeuksia (tulen tähän uudelleen jäljempänä). Yhtä lailla kuin etnisen taustan perusteella saatu uhristatus vapauttaa yksilön koskaan syyttämästä itseään huonoista olosuhteistaan, ei hyväosaisuus ole koskaan hyväosaisen itsensä ansiota. Hyvinvointi, etuoikeudet, valta ja raha ovat vakio, johon jokaisella on pelkän olemassaolonsa perusteella yhtäläinen oikeus, eivät jotain, jota täytyy aktiivisesti tuottaa ja jonka määrä riippuu monimutkaisista vuorovaikutussuhteista eri asioiden välillä. Kysymys ansioituneisuuden ja tällaisten mittarien perusteella mitatun hyvinvoinnin välisestä suhteesta sivuutetaan kokonaan. Tähän liittyy myös (minun näkökulmastani) kyvyttömyys ymmärtää esimerkiksi asenteiden ja talouden dynamiikkaa. Mielestäni kirjassa esiintyvä usko, että valtion pakkotoimilla, kiintiöillä ja sanktioilla voidaan luoda aitoa arvostusta ja prestiisiä, on harhainen.
Ne sorkkivat demokratiaa!
Orwellilainen uuspuhe ei ole ainoa totalitarismiin viittaava piirre kirjan artikkeleissa. Median vastuuta korostetaan kovasti, ääneenlausumattomana implikaationa pidättäytyminen vastuuttomasta kirjoittelusta. Ottaen huomioon rasismikäsityksen laajuuden ei ole mielestäni liioiteltua huolestua sananvapauden puolesta. Kirjassa pannaan hyväksyvästi merkille positiivinen kehitys: “Studies are now beginning to revocer, for example, how the changing ideas and political agendas of 'assimilation', 'multiculturalism' and 'anti-racism' have informed the development of TV representations across the years (Daniels and Gerson 1989; Pines 1992; Daniels 1994; Ross 1996; Bourne 1998) as well as those of the press (Wilson and Gutierrez 1995) and cinema (Shohat and Stam 1994). The influence of 'liberal' TV producers (Seymour-Ure 1974; Braham 1982) as well as 'responsible' newspaper journalists and newspapers (Paletz and Dunn 1969) have also been observed to have contributed to , respectively, the downplaying of white racist fears and the selective curbing of sensational press treatments of civil disorder.” Suomen valtamedian maahanmuuttaja- ja monikulttuuriaiheiden käsittelyä seurannut ymmärtänee, mitä tämä tarkoittaa selkokielelle käännettynä.
Valistusta vastaan hyökätään useassa kohdassa, pitkällisimmin John Fiske artikkelissaan White Watch. Hänen mukaansa postmodernius on korvaamassa Valistuksen arvot, ja olemme keskellä muutosprosessia. Hän puhuu pitkään Foucaultia lainaten totuuden suhteellisuudesta ja moninaisuudesta. Valistuksen erheisiin kuuluu paitsi käsitys totuuden olemassaolosta, myös absoluuttisesta oikeudenmukaisuudesta sekä sen 'asosiaalinen rationaalisuus'. Sama tulee esiin implisiittisemmin kirjan pelottavimmissa ja viimeisessä luvussa.
Charles Husbandin artikkeli Media and the public sphere in multi-ethnic societies esittelee monikulttuuriselle yhteiskunnalle soveltuvan uuden 'erilaistettujen kansalaisuuksien' demokratian mallin. Koko lukua leimaa vankka usko sosiaaliseen insinöörityöhön utopian rakentamisessa – jotakin, joka jo sinänsä saa niskakarvani nousemaan pystyyn. Young (1989) and Kymlicka (1995) (ilmeisesti erikseen) ovat kehittäneet kansalaisuusmallia, jossa tunnustetaan yksilön oikeuksien lisäksi vähemmistöjen oikeudet ryhmänä. Heidän mukaansa tällainen ei ole ristiriidassa perinteisten länsimaisten kansalaisoikeuksien kanssa. Kymlickan määritelmän mukaan Suomi on 'polyetninen' valtio – kulttuurinen diversiteetti on seurausta vähittäisestä maahanmuutosta ja on tapahtunut melko äskettäin historiassa. Keskityn siksi tähän tyyppiin (toinen tyyppi, monikansallinen valtio, ei ole Suomen kannalta relevantti). “Polyetniset oikeudet” velvoittavat valtiota rahoittamaan uskonnollisia ja kulttuurisia käytäntöjä, jotka eivät tulisi toimeen pelkillä markkinamekanismeilla. “Indeed, polyethnic right may include legislation which seeks to prevent the cultural and identity concerns of minority ethnic groups being marginalized or suppressed by the deliberate, or unthinking, discrimination of the majority ethnic population within the country”.
Kulttuurinen pluralismi on jo jonkin aikaa hyväksytty kodin yksityisissä oloissa, mutta nyt sen pitäisi näkyä myös julkisissa instituutioissa. 'Kansakunnan edun' ja 'isännän ja vieraan' diskurssi ovat olleet syyllisiä kulttuurisen pluralismin rajoittamiseen. Lojaalius valtiota kohtaan ei riipu jaetusta kansallisesta identiteetistä - “Switzerland alone is an adequate demonstration of this fact”.
Mitä nämä polyetniset oikeudet sitten ovat? Tärkein ja eniten käsitelty on Husbandin mukaan “right to communicate”. Husband mainitsee Mbayen (1986) jaottelun ensimmäisen ja toisen polven ihmisoikeuksiin. Ensimmäisen polven oikeudet “are based on the principle of liberty, whereas economic, social and cultural rights derve from the principle of equality”. Ensimmäinen tarkoittaa, että valtio ei saa estää ihmisiä toteuttamasta oikeuksiiaan, jälkimmäinen taas, että se tarjoaa heille konkreettisia mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen. Mbaye esittää kolmannen sukupolven ihmisoikeuksia, jotka perustuvat ihmisten ja valtioiden väliseen solidaarisuuteen. Oikeus kommunikoida olisi tällainen oikeus. Husband kuitenkin varoittaa tähän ajatteluun liittyvästä vaarasta: “...a great deal of the contemporary debates around freedom of speech or the challenge to hate speech is all too frequently carried out within a myopic and egotistical first generation rights discourse. To caricature it, this often takes the form of a simplisistic but robust assertion that 'I will not have my rights of utterance constrained'. Translated into a broader communication policy these sentiments reduca a right to communicate to a unidirectional interpretation of first and second generation rights as a license to encode and decode, transmit and receive, on your own terms. This radical individualism is inconsistent with a society's ability to sustain a respect for diversity, sustained through differentiated citizenship. This self-centered, egotistical and hence ethnocentric, approach to communication is not open to learning, is not concerned with dialogue and reciprocal exchange; rather it commodifies communicative acts as personal exploitation of a resource – communication.” Jälleen selkokielelle käännettynä tämä on selvä hyökkäys sananvapautta vastaan. Sananvapautta saisi käyttää ainoastaan sosiaalisen utopian edistämiseen sitoutuneella tavalla, tavalla, jonka multikulturalistinen filosofia hyväksyy. “Such a perspective on communication is entirely inappropriate to the promotion of civility and inter-ethnic dialogue in multi-ethnic society.”
Husband esittää uutta oikeutta: oikeutta tulla ymmärretyksi. Miten hän tällaisia oikeuksia voisi jaella? Miten hän voisi pakottaa ketään ymmärtämään ketään toista? Hän sanoo kyseenalaistavansa ihmisoikeuksien julistuksen individualismin ja ehdottaa tilalle African Charter on Human and People's Rightsin solidaarisuuteen ja yksilön yhteisöä kohtaan tuntemaa vastuuseen perustuvaa, “oikeuksien essentiaalisesti sosiaalista ja kollektiivista luonnetta korostavaa”, mallia. “The Right to be Understood would place upon all a duty to seek comprehension of the other. The right to be understood qualifies the right to communicate by rejecting and condemning egocentric and ethnocentric routines of engaging with the communicative acts of others.” Tai: “It asserts that all must accept the burden of trying to understand, and as such is consistent with the communicative opennes and curiosity implicit in models of intercultural communication.” Minulle nämä lainaukset eivät jätä kahta kysymystä. Tällaisen mallin ajajat ovat vapauden, ajatuksen ja sanan vapauden, vihollisia. Pidemmälle päässessään varsin mahdollisesti muunkin vapauden vihollisia.
“The necessary fundamental recognition that a society is irretrievably multi-ethnic must render majority self-interest, and the attendant complacent hypocricy in denying equitable citizenship status to all, a condition whose days are numbered. The period of transition may, however, be uncomfortable to many.” Aivan selväksi ei käy, mistä tämä väistämättömyys tulee, keille kaikille (joka ikisell halukkaalle?) kansalaisuus pitäisi antaa ilmoitusasiana, ja miksi tämän näkemyksen kyseenalaistaminen on tekopyhää.
“In effect the politics of difference insists that in recognizing my difference, if you wish to treat me equally you may have to treat me differently. This is of course entirely compatible with the adoption of differentiated citizenship and the application of differentiated group rights.” Kovin on abrastaktia. Mitä “tasa-arvoisuus” silloin enää on? Missä suhteessa saa olla erilainen? Mikä on oikein ja väärin, tuomittavaa ja sallittua?
Kirjoittajakin sentään noteeraa mieleen nousevat ilmeiset kysymykset: “The difficulty may arise when an ethnic group's definition of itself incorporates prejudicial views of outgroups or restricts the individual freedoms of members of its own ingroup. For such a group their use of dedicated ethnic media may constitute propaganda machine for their own intolerance.” Vastaus on kuitenkin varsin heppoinen: “..rightly addresses the question of how shall we tolerate intolerant minorities. The answer is in essence, as we would intolerant majorities: we would not.” Puuttumatta nyt siihen, että näin ei näytä käytännössä käyvän, “erilaistetut kansalaisoikeudet” antaisivat vähemmistöille runsaasti valtaa päättää omista asioistaan sisäisesti. Entä, jos niitä ei enää kiinnostakaan kysyä meiltä (keneltä “meiltä”, sitäpaitsi?)? Mitä tämä merkitsisi esimerkiksi Euroopan musliminaisten oikeuksille, joiden kanssa jo nyt on vaikeuksia, joista puhuminen on poliittinen tabu? Samoin tuota yksilön vastuu yhteisölle-eetosta voidaan käyttää juuri heitä ja heidän kaltaisiaan vastaan.
Kylläpä nyt vituttaa
Kammottavaa ei sinänsä ole se, että tällaistakin on yliopistossa (vaikkakin mielestäni tuo on parhaimmillaan politiikkaa ja hypoteettista ajatusleikkiä ja pahimmillaan kultinomaista uskonnollisuutta, ei tiedettä). Pitäisihän yliopiston olla keskustelun ja teoriamuodostuksen tyyssija. Kammottavaa on se, että tämä on täysin kirjoittajien termejä käyttääkseni hegemoninen diskurssi näissä asioissa, jotka koskevat ratkaisevalla tavalla meidän kaikkien tulevaisuutta. Tätä ei esitellä yhtenä näkökulmana demokratiaan ja monikulttuurisuuteen, vaan tieteellisenä konsensuksena. Kaikki se äärettömän kiehtova tieto, mitä aivotutkimus ja tutkimus ihmisestä biologisena olentona tuo koko ajan vauhdilla lisää, suljetaan ajatusrakennelmia uhkaavana kokonaan ulkopuolelle. Lisäksi kaikessa “kriittisyydessään” suuntauksen omia perusaksioomia ei saa kritisoida. Kritiikki torpataan moraalisin perustein, ei tieteellisin tai loogisin.
Tätä opiskelevat journalistit (ja sen huomaa). Täältä valmistuvat he, joita siteerataan asiantuntijoina monikulttuurisusasioissa. Nämä ihmiset vaikuttavat virkamiehinä päätöksenteossa ja lakien valmistelussa. He päättävät siitä, kenelle annetaan rahaa tutkimukseen ja kenen ääni pääsee kuuluviin.
Tunnen voimatonta raivoa. Vastassa on kokonainen vuosikymmenien akateeminen perinne, loputon suo. Sen edustajat ovat kaiken lisäksi kysymysten kiertämisen, uuskäsitteiden, sanojen tarpeenmukaisen ad hoc-määrittelyn ja moraalisten manööverien mestareita. Minä olen vain yksi haavoittuva ja uupuva ihminen, joka haluaisi hiukan pluralismia ja kyseenalaistamista alalle. Yhdysvalloissa ja Britanniassa on sentään vastapainona konservatiivisia ajatushautomoja, valtamedioita ja intellektuelleja. Täällä on vain internet.
No, kirjoittelen taas lisää
Lotta Roti
P.S. Loppukevennys
Ettei nyt vallan synkistelyksi menisi, siteeraan absurdeinta lukua, John Fisken White watchia. Siinä kuvataan, miten media legitimoi rasistisesti nykyaikaisen informaatioteknologian käytön mustien valvomiseen ja hallintaan tai jotain.
Lewinski-skandaalin aikana Bill Clintonia “kohdeltiin kuin Mustaa miestä” (Fiske on niitä, jotka kirjoittavat Black). Clinton was 'niggerized'. Hänen käytöksensä alistettiin intensiivisen, suhteettoman ja epäreilun valvonnan alle. Hänen seksuaalisuudestaan tuli julkista, koska sitä pidettiin uhkana sosiaaliselle järjestykselle, ja hänen seksuaalisuuttaan käytettiin keinona hänen tuhoamiseensa.
Samoin on kohdeltu Clarece Thomasia, Marion Barrya, Mike Tysonia, Rodney Kingia ja O.J. Simpsonia. Clinton oli Mustin presidentti ikinä, ja siksi monet valkoiset eivät pitäneet hänestä.
Rikosuutisissa, erityisesti huumeita koskevissa, on liian usein kuvia mustista nuorista miehistä. Meidän valkoisten pitäisi mennä syvälle itseemme ja kysyä, ajattelemmeko koskaan mustia yhdessä seksin, huumeiden ja rikollisuuden kanssa.

kirjoittaminen,
monikulttuuri,
rasismi
perjantai 18. tammikuuta 2008
Redrum | murdeR
Nyt-liiteen toimittaja Otto Talvio esittää 18.1.2008 artikkelissaan kysymyksen: "Saivatko somalit porttikiellon?"
Bakkanaalin ydinkohdat: Yökerho Redrum kieltäytyi menneellä viikolla päästämästä somalialaissyntyistä tyttöä sisään vedoten uudenvuodenyönä ravintolassa tapahtuneeseen 60 somalialais- ja kongolaissyntyisten nuoren väliseen joukkotappeluun. Nujakka päätyi lopulta ravintolan edessä tapahtuneeseen puukotukseen. Tämän johdosta tehtiin linjanveto, ettei yökerhoon päästetä somalilaisia ennenkuin tilanne rauhoittuu.
Redrumia pyörittävä Toni Rantanen on vahvistanut linjanvedon. Tämä on herättänyt suurta närää yökerhon asiakaskunnassa sekä Basso-lehden lukijoissa. Viestien sävy on sama kuin Nyt:n artikkelissakin: ryhmäkielto tuomitaan lähes yksimielisesti rasistisena toimenpiteenä. Nyt:n artikkeli referoi vielä varmemmaksi vakuudeksi yhdenvertaisuuslakia: "ihonväriin tai rotuun perustuva valikointi kielletään". Ovelta aluksi käännytetty, mutta hetkeä myöhemmin sisäänpäässyt Jassu kertoo kokemuksestaan:
"Iteltähän tosin lähti fiilikset heti alkuunsa ku eivät meinanneet sisälle päästää,syynä juurikin tuo että satuin syntymään somaliassa.Hommahan meni,että kongot ja somalialaiset ovat ottaneet yhteen,joku oli puukotettu ja tämän seurauksena yhdelläkää kongolla taikka somalialaisella, ei ole mitään asiaan redrumiin,piste. Meni itellä täsyin pasmat sekaisin siinä ovella,etteihän tällästä perkele tapahdu,tollaista noin suoraa syjrintää harvoin oon joutunu kohtaamaan! Päästivät ne lopulta sisälle,mutta tosiaan poket olivat erittäin anteeksipyytäviä ja hokivat jotain että ei ole heidän päätettävissään vaan ravintolan johto tai sellainen on tuon päätöksen tehnyt!! Taitaa redrum jäädä vähemmälle tästä lähin,huomenna pitänee ottaa selvää että mitä asialle voi tehdä!"
Niin HS:n, Basson lukijoiden kuin Redrum:ssa juhlijoidenkin huoli on varmasti aiheellinen. Rasismi on ei-toivottava ilmiö. Hämmästelen silti yhtä erästä asiaa, jonka nimeäisin mittakaavavirheeksi. Se on tässä:
Kumpiko on suurempi vääryys:
a) se, että somali puukottaa kongolaista kolmasti ja varmuuden vuoksi vielä potkii tätä päähän sen vuoksi, koska tämä sattuu olemaan kongolainen
vaiko
b) se, että suomalainen ovimes kieltäytyy päästämästä ravintolaan somalialaistyttöä sen vuoksi, koska hän on somalialainen?
Kumpi näistä toisiinsa yhteenkietoutuneista tapauksista ansaitsee mielestäsi tulla uutisoiduksi? Kummalla on enemmän yhteiskunnallista merkitystä?
Ja ennen kaikkea: mitä ihmeen järkeä on puolustella sellaisen porukan jäseniä syrjimättömyydeltä, jotka itse valitsevat hakattavat ja puukotettavat uhrinsa etnisin perustein? Kertokaa minulle, koska henkilökohtaisesti en tällaista ajattelua ymmärrä.
-- Matias
[ Nyt:n teksti skannattuna täällä. Kuvan skannasi Scriptan vieraskirjan nimimerkki "Nauris". ]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)